Puolison kynästä: Pehmeäksi potkittu

Pikkukaupungissa ihan tavallista elämää elelevä nuori työläisperheen tyttö tapaa samassa kaupungissa elelevän, vähän vanhemman, hieman maailmaa nähneen miehenalun, jonka ura suosittuna viihdyttäjänä on juuri ottamassa ilmaa siipiensä alle. Parin vuoden päästä tuo nyt 19-vuotias tyttö synnyttää minut ja siitä kolmen vuoden päästä he eroavat äitini muuttaessa toiselle paikkakunnalle.

Kun lupauduin toisinaan kirjoittelemaan vieraskynällä tähän blogiin, mietin miten tekisin itseni riittävän tutuksi lukijoille, että sanoillani olisi jonkinlainen paino jatkossa, että tultaisiin hyvin juttuun. Olen kuitenkin tuon varsinaisen kirjoittajan aviopuoliso ja koska iso osa kirjoituksista tulee tavalla tai toisella liippaamaan likeltä myös minua, päätin naputella lyhyen historiikin omista lähtökohdistani, hieman samaan tapaan kuin puolisoni teki ensimmäisessä tekstissään.

Äiti siis muutti uuden miehen perässä vähän suurempaan kaupunkiin ja minä siinä mukana. Sain jo ihan pienenä liikkua ulkona hyvin itsenäisesti, eikä siinä mitään koska ei siellä kotona mitään tekemistä olisi ollutkaan. Lisäksi äidin uusi miesystävä oli jotenkin etäinen ihan alusta alkaen minua kohtaan, eikä me muistaakseni juurikaan keskenämme hengailtu. Opin hyvin varhaisessa vaiheessa olemaan varpaillani ja varovainen, koska tämä miesystävä oli päissään melko arvaamaton ja kovaääninen. Muistan kun minut käskettiin usein nukkumaan miehen saapuessa baarista kotiin, ja käskettiin olemaan ihan hipihiljaa, ettei se hermostu. Noilta ajoilta muistan kesäillat lähiön pihoilla, oranssin polkupyörän, alakerran kivan punkkarin ja sen, miten rukoilin keittiössä äidin päällä istuvaa, sinikahvaista leipäveistä pitelevää miestä, ettei tappaisi äitiä.

Olin ehkä viisivuotias, kun muutettiin vielä suurempaan kaupunkiin. Äiti oli saanut töitä tehtaasta ja oltiin saatu sen myötä meille työsuhdeasunto tehtaan lähistöltä. Hankittiin kissakin. Joitakin ”kavereita” äidillä pyöri, muttei mitään vakavampaa. Muistan kuitenkin, miten se kännissä ja itkien juoksi yhden minun mielestäni vähän mukavamman tyypin perään pihalle riidan jälkeen ja pyysi ettei se jättäisi. Taisi se jättää, kun ei sitä enää sen jälkeen näkynyt. Nyt hyppään jo vähän tulevaan, mutta muistan myös myöhemmästä vaiheesta toisen mukavan kaverin, jonka äiti dumppasi koska se ”oli liian mukava”. Niin, jotkut meistä eivät tunne oloaan kotoisaksi ellei välillä tule vähän turpaan. Aloitin koulun ja sain kivoja kavereita, joiden kanssa vietettiinkin paljon aikaa. Erityisesti muistan X:n, jolla oli kaksi nuorempaa sisarusta ja molemmat vanhemmat. Sen luokse menin koulun jälkeen usein, koska siellä koko perhe söi yhdessä ja X:n vanhemmat tuntuivat ihan pitävän toisistaan. Vietin myös kesäisin paljon aikaa heidän kesämökillään. Äiti alkoi tissutella, ihan vähän vain. Pari olutta illassa, että saa unen päästä kiinni. Opin huolehtimaan itse syömisistäni ja siitä, että oli puhtaita vaatteita kouluun. Muistan noista ajoista sen, miten polku kaareutui ison männyn alta koulutien metsäosuudella, naapurin teini-ikäisen tytön johon olin vähän pihkassa ja sen katseen, minkä X:n isä loi sen äidille sanoessani jonain iltana kotiinlähdön aikaan, etten haluaisi mennä.

Kolmannen luokan alussa mut huostaanotettiin ensimmäisen kerran. Koko kolmannen luokan kävin koulua toisella puolella kaupunkia, koska lastenkoti sijaitsi siellä. Joskus viikonloppuisin pääsin kotilomillekin. Laitoksessa mulla oli kuitenkin turvallisempi olo olla. Viidennellä luokalla mut huostaanotettiin uudestaan, koska äiti ja sen uusi miesystävä olivat lähteneet kahden viikon rantalomalle ja jättäneet mut 300 markan kera yksin kotiin. Naapurit olivat soittaneet lastensuojeluun, jotka tulivat meille, siivosivat saastaisen asuntomme ja veivät minut taas. Tuo reissu kestikin jo vähän pidempään ja opin siellä hyödyllisiä 12-vuotiaan taitoja kuten murtautumistaidot ja pilvenpoltto. Noilta ajoilta muistan laitoksen toisella osastolla asuneen, hirveän suloisen ja uskovaisessa sijaisperheessä rankasti hyväksikäytetyn 11-vuotiaan Y:n, näpistysreissut, ekat kännit minttuviinasta ja sen fiiliksen kun tulin koulusta autioon kotiin ja huomasin, että koko eteinen oli täynnä verta ja verisiä kädenjälkiä.

Nyt hyppään vähän eteenpäin, ettei tästä tule ihan liian pitkä juttu. Kun olin 16, äitini ihastui söpöön, juuri linnasta päässeeseen ja vähän yksinkertaiseen kaveriin. Ne päättivät yhdessä pistää elämänsä kokonaan uusiksi ja muuttaa viereiseen pikkukaupunkiin pitämään leirintäaluetta. Muutin 17-vuotiaana äitini rakkaan tyhjilleen jättämään yksiöön ja aloitin oman, itsenäisen elämäni. Tulevat vuodet olivat aika hullunmyllyä ja sekoilua. Armeijan kävin, mutta sen jälkeen alkoi lipsua vähän huonoon suuntaan. Koska kuitenkin luet tätä, arvannet että elossa ollaan ja kaiken huomioon ottaen vieläpä todella hyvässä paikassa. Mulla on maailman mahtavin vaimo ja lapset, ja nautin työstänikin.

Minäkin uskon vahvasti siihen, että ihmisen historia määrittää sitä tasan niin paljon kuin sen antaa. Jotkut luhistuvat oman menneisyytensä alle, minä kieltäydyn antautumasta. Ei se helppoa ole, joinain päivinä lähes mahdotonta, mutta mä kieltäydyn luovuttavasta. Mulla on helvetin hyvä nyt, enkä luovu tästä taistelutta.

Potkimalla ihmisestä tuli pehmeä ja parhaimmat tuntemani tyypit ovat vähän potkittuja. Me osataan laittaa asiat perspektiiviin ja nähdä asioissa niiden valoisat puolet.

Nyt mulla on ihan oikea oma perhe, jonka jokaista jäsentä rakastan hirvittävän paljon, enkä ikinä aio jättää ketään lapsistani 300 markan kanssa yksin kotiin rantaloman ajaksi.

Tästä on hyvä jatkaa.

mountain.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *