Suloinen sisaruus

Erottuani esikoiseni isästä surin ehkä eniten sitä, etten välttämättä saisi enää toista lasta. Olin haaveillut kuopuksesta siinä määrin, että esikoisen kanssa yhteen sointuva nimikin oli jo valmiina mielessäni. Ihana, ihana elämä yllätti minut antamalla sen haaveiden lapsen, joka vielä nimettiinkin toiveideni mukaisesti. Joka päivä muistan, millainen mahtava pieni ihme tuo pikkusisko onkaan. 

Vauvamme liittyi lauman jatkoksi sulavasti. Hän oli jo vatsassani kaikille rakas. Tulevat isosisko ja isoveli kuuntelivat molskeita ja tunnustelivat pieniä potkuja hartaudella ja ihmetyksellä. Esikoisen sukupuolta en aikoinaan halunnut selvittää etukäteen, jotta en loisi hänestä mitään ennakko-odotuksia. Kuopuksen sukupuoli selvitettiin, jotta vatsavauva tulisi vanhemmille lapsille tutummaksi. Niin pientä saatettiin alkaa kutsua tulevalla nimellään jo ennen syntymäänsä. Oli ihanaa kuunnella, kuinka esikoiseni jutteli pikkusiskolleen vatsan läpi. (Juuri siskoa hän olikin toivonut, jotta voisi leikkiä Frozen-leikkejä…)

Onnistuimme siis luomaan kiintymystä sisarusten välille jo ennen vauvan syntymää. Isommat lapset suhtautuivat isoon vatsaani suojelevasti ja kunnioittaen. Vauvaa he osasivat ja ymmärsivät alusta alkaen käsitellä varovasti. Muistan, kuinka ihmeelliseltä tuntui kolmikon ensitapaaminen vauvan ollessa hieman alle vuorokauden ikäinen. Sisko ja veli katselivat pienen pientä ihmistä silmät loistaen. Niissä silmissä näkyi, että tästä pidetään huolta, tämä on meidän omamme.

Riittävän suuret ikäerot ovat karsineet laumamme lasten väliltä mustasukkaisuuden. Kuopuksen ollessa pienempi kipuilin itse sitä, että vauvan hoitaminen vie niin paljon aikaani, ettei sitä riitä tarpeeksi esikoiselleni. Parhaani mukaan olen yrittänyt asiaa paikata, ja vauvan kasvaessa tilanne on helpottanut. Vanhemmat lapset auttavat mielellään kaikessa mahdollisessa vauvan hoitoon liittyvässä, pitäen pikku tehtäviään suorastaan kunnia-asioina. Myös alkeelliset vuorotteluleikit kahdeksankuisen pikkusiskon kanssa onnistuvat jo. Sisarusten välistä vuorovaikutusta on ilo seurata, en oikeastaan saa siitä kyllikseni. Lapsissa on kaikki maailman hyvyys ja rakkaus niin puhtaana ja vilpittömänä, että mieluummin katselen sitä kuin uutisia. 😀 

Uusperheen kolikon kääntöpuoli on ikävöinti ja välillä vaivaava puolinaisuuden tunne. Puheluissa toisista kodeista lapset haluavat ensimmäiseksi nähdä ja kuulla, mitä pikkusiskolle kuuluu. On myös mietityttäviä puheenaiheita, kuten:

”Epäreilua, että pikkusiskolla on vaan yksi koti.”

”Onks kummallista, että pikkusiskolla on mun äiti ja sun iskä?”

Mutta näihinkin on saatu tyydyttävät lopputulemat juttelemalla asioista lapsentasoisesti.

Vanhassa elämässäni olin aina niin väsynyt ja onneton, että toinen lapsi jäi sinne haaveisiin. Huonolla parisuhteella vauvavuosi numero kaksi olisi vienyt viimeisetkin rippeet mistään, mitä minulla oli jäljellä. Nyt, kun koko elämäni on lävistänyt ja mullistanut tämä ihmeellinen rakkausräjähdys, sujuu vauva-arkikin hämmentävän kevyesti. Minulla on voimia panostaa paljon sisarusten välisten suhteiden vahvistamiseen, jotta noista kolmesta tulee oman elämänsä muskettisoturit. Ajatus siitä, että olen onnistunut lahjoittamaan elämän mittaisen ihmissuhteen lapsilleni, on huikaiseva.

Isosiskon rooli on tuonut esikoisessani esiin todella paljon hyvää. Missä ennen oli melkein pelkkää tulta, tappuraa ja kitisemistä, onkin nyt paljon lempeyttä, kärsivällisyyttä ja empatiaa. Kuunnellessani puolisalaa, millaisia itse keksimiään lauluja isosisko pikkusiskolleen laulaa, pidättelen liikutuksen kyyneliä ja sydämen halkeamista. Onneksi tästä tuli totta.

img_4326.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *