Totta kai olen feministi!
Feminismi tuntuu olevan ikuinen kiistakapula ja harvinaisen voimakkaasti värittynyt käsite. ”Feministi” on joissakin suissa haukkumasana. Kuka pelkää feminismiä ja miksi? Ydinkysymys on, onko tasa-arvo joltain jotakin pois? Miksi olla eriarvoisuuden puolella? Mistä puhumme, kun puhumme feminismistä?
Liikkeen juuret ovat 1700-luvun valistuksen ajassa, jolloin naisille alettiin julkisissa keskusteluissa vaatia yhtäläisiä oikeuksia miesten kanssa. 1900-luvun alussa suffragetit taistelivat kiihkeästi naisten äänioikeuden puolesta. 1960-luvulla osoitettiin mieltä mm. sukupuolten välisiä palkkaeroja vastaan. Työtä riittää niin kauan, kuin yksikään tyttö maailmassa joutuu vasten tahtoaan varhain naimisiin ja synnytyskoneeksi. Työtä riittää niin kauan, kuin naisia vähätellään millään elämän osa-alueella. #metoo-kampanjoita tarvitaan tekemään epäkohtia niin näkyviksi, ettei kukaan voi niiltä silmiään sulkea.
Feminismejä lienee yhtä monia kuin feministejä. Jokainen toteuttaa ja ilmaisee sitä omalla tavallaan. Omani on osa moraalista kompassiani, sementoitu arvopohjaani. Feminismin ajatteleminen ja toteuttaminen on minulle voimaannuttavaa. Feminismini ei sisällä miesvihaa, päin vastoin. Jokaisen oikeus toteuttaa oman näköistään sukupuolisuutta on minulle hyvin tärkeää. Konkreettisella tasolla feminismini näkyy mm. niin, että töissä olen saanut olla taistelemassa sen puolesta, että pojatkin saavat pukeutua mekkoihin niin halutessaan.
Kokemus omasta sukupuolesta ja sen ilmaisemisesta ulospäin on monille niin tärkeä, että fyysinen sukupuoli korjataan vastaamaan sisäistä todellisuutta. Siksi olisi vähättelevää pyrkiä häivyttämään sukupuolet pois yleisestä keskustelusta. Jalkojen välistä löytyvillä asioilla ei kuitenkaan ole suoraa yhteyttä ihmisen kiinnostuksenkohteisiin, kykyihin ja kykeneväisyyteen. Persoonallisuus on jotakin paljon enemmän kuin XX tai XY.
Tärkeintä feminismissäni on juuri itsemääräämisoikeus, subjektiivisuus. Kukaan meistä ei ole velvollinen miellyttämään vartalollaan toisten katseita. Mutta itseään kannattaa rakastaa ja vartalonsa hyväksyä, jotta elämä sen kanssa olisi mukavaa. Seksuaalisuus kehittyy läpi elämän, pysyen joillakin hyvin yksityisenä asiana, joidenkin taas halutessa jakaa sitä näkyvämmin. Käytän taas esimerkkinä burleskia, koska se on minunmakuistani feminismiä ihanimmillaan ja näkyvimmillään. Burleskissa jokainen vartalo on kaunis ja jokainen on täydessä määräysvallassa omasta itsestään. Burleskiesiintyjä näyttää yleisölle, että katsokaa tekin, kuinka ihana mä olen! Burleskiesiintyjä ei aplodeja ja hyväksyntää kerjää, mutta saa niitä kuitenkin ylenpalttisesti. Burleski on yhteisöllistä ja hauskaa.
Arjen radikaalia feminismiä toteutan olemalla tyttärilleni esimerkki hyvästä itsetunnosta ja vartaloni rakastamisesta. Markkinavoimille mikään ei ole niin vaarallinen, kuin itsestään ihan just tällaisena tykkäävä nainen. Esikoisellani on ihastuttavan vahva itsetunto, minkä rakentumisesta onnittelen itseäni joka päivä. Äitinä korostan puheissani sitä, miten vahva ja taitava lapseni on. Sanon hänelle myös, että hän on aina ihana ja kaunis. Silloin ulkonäön pohtimiseen ja epävarmuuteen ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa, vaan voi tehdä jotain mielenkiintoisempaa.
Ennen kaikkea kasvatan tyttäristäni onnellisia ja oikeudenmukaisia. He tuskin tulevat näkemään täysin tasa-arvoista maailmaa, mutta he tulevat sanomaan napakasti vastaan, mikäli joku heitä yrittää ahdistella. He tulevat puuttumaan näkemiinsä ja kokemiinsa epäkohtiin, ja rohkaisemaan muitakin olemaan omia itsejänsä. Sukupuoli ei tule estämään heitä tekemästä mitään, eivätkä he tule uskomaan ketään, joka yrittää sanoa heille mitään sellaista.
