Vauvanpäivän kirje tyttärelleni

”Rakastan sua. Niin kauan kuin elän, rakastan sua.”

Kuiskasin niin sinulle äsken, ennen kuin nukahdit. 

Olet viisi kuukautta vanha ihmisen taimi. Olet luonut ympärillesi valtavan paljon iloa, rakkautta ja onnea. Olet jokaiselle perheemme jäsenelle hirvittävän tärkeä. Olet tytär ja pikkusisko, jolle leperrellään ja lauleskellaan. Hymysi valaisee huoneen, naurusi koko naapuruston. Hurmaat jokaisen kohtaamasi ihmisen ja herätät ihmetystä, miten vauva voi olla noin tyytyväinen ja rauhallinen. 

Sinä kasvat rakkaudessa. Minä ja isäsi olemme opetelleet sitä paljon, jotta olemme tulleet siinä näin hyviksi. Meidän juuremme ovat repaleiset, mutta sinulle pystymme antamaan vahvat perustukset elämään. Sinä olet sanomattoman suuren rakkauden hedelmä, ja sinussa pystymme sen täydellistämään. Olet kauneinta, mitä voimme maan päälle tehdä. 

Otit varaslähdön. Olet se virhemarginaali tilastoissa, joilla teinejä pelotellaan järkeviksi. Vanhempasi ovatkin ennemmin tunnettuja intohimoisuudestaan kuin varovaisuudestaan. Vietimme ensimmäistä vuosipäiväämme niin, ettei kenellekään ulkopuoliselle jäänyt enää epäselväksi, että jälkikasvua pukkaa. Mutta isäsi aikoinaan kysyi minulta, tunnettuamme noin tunnin verran, että tekisinkö hänelle lapsen. Ja siinä sinä nyt olet. Sinut me halusimme, ja sinä olet lumoavan ihana. 

Olen ylpeä siitä, että pystyn nyt olemaan se vahva, viisas ja lämmin nainen, joksi olen aina halunnut tulla. Pystyn antamaan sinulle mallin itsensä rakastamisesta ja kunnioittamisesta. Pystyn näyttämään, miten oma itse kannetaan ylpeydellä, ja miten samalla puhalletaan muiden siipien alle ilmaa. Hyvä ja vahva ihminen kohottaa muita, mutta ei anna kenenkään tallata itseään. 

Isäsi antaa mallin siitä, miten hyvin ja kauniisti kumppania voi rakastaa. Hämmästyn hänen hellyytensä ja huomaavaisuutensa määrää edelleen päivittäin. Hyvästä kasvaa hyvää ja kiitollisuus kantaa kaunista hedelmää. Älä huoli ehdollista rakkautta osaksesi, sillä ansaitset niin paljon parempaa. Katkeruus, epäkohteliaisuudet ja nälviminen ovat pikkusieluisten puuhaa. Me olemme hyvien puolella, me pysymme kiusanteosta erossa.

Minä tulen kertomaan sinulle tolkuttoman monia hyvin huonoja vitsejä, ja tulet teini-ikäisenä häpeämään minua kavereidesi edessä. Mutta minä myös opetan sinulle, että elämä on ainutkertaista, riemukasta ja kaunista. Maailma on ihmeellinen ja seikkailuja täynnä. Sinä tulet väistämättä tekemään omat virheesi, mutta minä olen aina ojentamassa käteni ja pitämässä ovea auki. 

Rakastan sinua niin kauan kuin elän.

Äiti

baby-feet-847824_1280.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *