WE ARE BACK

 

Viimekertaisesta tosiaan on hetki aikaa. Muistan kyllä vieläkin varsin elävästi sen hetken kuinka tämä huikea blogi sai alkunsa Saaran mökillä, Pääsiäisenä 2011.

Minun listani koskien muutoksia vuodesta 2011 tähän päivään sisältää myös 30 asiaa. Lopuksi kerron salaisuuden Saarasta ja tämä tapahtuu kohdassa 31.

1. En halua enää pitkiä hiuksia surffikiharoilla, ne eivät sovi minulle. 

2. En välitä juurikaan siitä mitä ihmiset minusta ajattelevat koska oma ja ystävien onni kiinnostaa kaikista eniten.

3. Työtahtini on kiristynyt hurjasti sitten vuoden 2011 minkä myötä unelmani joita päättömästi jahtailen ovat myös kasvaneet.  Tällä hetkellä näyttelen helsingissä Svenskateaternilla musikaalissa MAMMA MIA! (se pitää kuulemma produktion sääntöjen mukaisesti kirjoittaa juurikin noin, ja sääntöjä produktiossa on paljon) Meillä on kuusi esitystä viikossa melkein poikkeuksetta ja esitys loppuu vuoden 2015 joulukuussa. Tervetuloa.

4. Sain veljeltäni lahjaksi kitaran jota opettelen soittamaan. En osaa. Kutsu keikalle tulee heti kun osaan, palataan asiaan vuonna 2020

5. JURASSIC PARK 4 TULEE!!!!!!!

6. Minulla on alkanut kasvamaan parta, sillain miten parta kuulemma aikuisilla miehillä kasvaa. 

7. Puhun nykyään parempaa ruotsia, en hyvää mutta semmoista että pystyn jo höpöttelemään. Joka kolmas viikko se on oikein paikoitellen kuulemma jopa oikein sujuvaa. 

8. Puhun nykyään huonoa englantia.

9. Olen alkanut keräämään ympärilleni omaisuutta, en mitään suurta. Vuonna 2011 ajatus jonkun huonekalun ostamisesta tuntui ahdistavalta. Minulle riitti vain sänky, kirjat ja vaatteet. Tänä kesänä menin kuitenkin Ikeaan ja ostin sieltä paljon tavaroita ilman paniikkia. Vähän kyllä ällötti.

10. Pidän kaneista ja kanit ilmeisesti pitävät minusta. 

11. Haluaisin muuttaa viidakkoon mutta en kuitenkaan muuta koska kukaan ei suostu lähtemään mukaan. Ajatus muutosta viidakkoon viihdyttää enemmän.

12. Olen kiintynyt korvatulppiin koska kaksi kesää sitten naapurissani haukkui aamuisin koira. Koira ei enää hauku. Käytän silti tulppia. En tappanut koiraa, muutin pois.

13. Listojen tekeminen on mukavampaa nykyään mitä vuonna 2011. Pinnani on nykyään pidempi vaikkakin se on edelleen toki lyhyt. 

14. Pidän kuusi kertaa viikossa havajipaitaa. Kyllä, havajipaitaa.

15. Käyn kerran viikossa suihkurusketuksessa. Se on sääntö. Se kuuluu työsopimukseeni. Jos näet keltaisen hahmon helmikuussa helsingin keskustassa niin se saatan olla minä.

16. Saarasta on tullut kameleontti, sen hiukset vaihtaa koko ajan väriä. En pysy perässä. 

17. Olen saanut uusia kavereita. 

18. Aika menee koko ajan nopeammin. 

19. Olen tullut siihen tulokseen että en pidä Taylor Swiftistä. Heti kun sanoin tämän ääneen niin Taylor on alkanut riivaamaan minua. Hyvin harvoin kun kuulen musiikkia radiosta, koska en kovin usein radiota kuuntele niin siellä laulaa Taylor. Myös silloin kun avaan television niin Taylor piinaa, myös vaatekaupoissa ja jopa makuunissa. Taylor jätä mut rauhaan. Oot varmasti kiva mutta en ole kohdeyleisöä. Jos tämä ei lopu niin kutsun manaajan.

20. Olen vähentänyt juhlimista huomattavasti koska olen niin paljon töissä. 

21. Olen vanhentunut.

22. Käyttäydyn huonommin. 

23. Olen oppinut sanomaan ei. Se on ollut hyvä oppi.

24. Olen kankeampi. Ja vaikka venyttlen niin paluuta ei ole. Olen aina ollut kankea mutta nyt on kyllä mennyt meininki jännäksi.

25. Saaralla on kani! En tiedä onko kukaan huomannut että sillä semmoinen on? 

26. Saara aikoo kouluttaa kaninsa sisäsiistiksi. Kannustan Saaraa koulutuksessa ja olen jopa keskustellut aiheesta kuin kaninkouluttaja konsanaan.

27. Suutuin Saaralle koska se ei arvostanut mun kahta viimeistä instagramiin postaamaani videota. Vosiko joku joka tätä kohtaa 27 lukee niin mennä arvostamaan? NIISSÄ EI KUULEMMA OLE MITÄÄN JÄRKEÄ? @markkhaus 

28. OLEN SÄÄSTÄNYT RAHAA!

29. Saara oli jo vuonna 2011 kova muikki mutta se on vieläkin kovempi. Saarasta tykkään.

30. Kirjoitin juuri elämäni pisimmän listan. 

31. Saara on täyttä kultaa. Se ei ole se salaisuus. Saaralla on kotonaan mitä mystisimpiä tavaroita mm. saippuakuplakone mikä puhaltaa saippuakuplia minkä sisällä on savua. Mun pää melkein räjähti kun näin sen. Haluaisin oman saippuakuplakoneen. Muista tavaroista olen hiljaa toistaiseksi…

Suhteet Ystävät ja perhe Höpsöä

Comeback part 1.

Ensimmäinen päivitys sitten vuoden 2011… :DD Luin vanhat tekstit ja totesin, että maailmassa on muuttunut lähinnä – ei mikään.

Tai no toi oli täysin valetta.. Tässä välissä on muuttunut todella moni asia. Ajattelin, että tämän postauksen sisältö on ensimmäisten 30 mieleeni tulevien muuttuneiden tai muuten vain tärkeiden asioiden listaaminen. Onkohan 30 vähän kunnianhimoinen? Mitäs, jos tossa luki ensin 100, mutta päätin myöhemmin muuttaa mieleni? 😀 Tai ehkä se määrä oli alunperinkin 30…. Aloitetaan, että päästään joskus vielä pois:

  1. Me ollaan vanhempia. Ja se näkyy – ehkä myös kuuluu. Selfieihin tarvitaan ainakin kaksi filtteriä, ennen kuin ne uskaltaa julkaista ja kaupungilla ei tarvitse miettiä, sattuisiko joku tuttu kävelemään vastaan – eivät ne kuitenkaan tunnista.

  2. Saaralla, eli minulla, on kani. Se on yksi uusimpia tapahtumia tämän kolmen vuoden aikajanalla, mutta kun kani loikki ylitseni, päätin sen olevan relevanttia.

  3. Saaran ja Markun ennustusten listasta ainakin 3/10 kohtaa on toteutunut. Mukana mm. dinosaurusten paluu cooliuteen.

  4. Markku on esittänyt useita päärooleja erilaisissa näytelmissä. Markkua nolostuttaa se, että kerron tästä.. Mutta olen ylpeä ja samperi niin senkin pitäisi olla. Ja kaikkien teidän muidenkin pitäisi olla! Sekä Markusta, että omista suorituksistanne. Kommenteissa voi kertoa, mitä kaikkea on itse suorittanut viimeisten vuosien aikana.

  5. Huhhuh, tää 30 on aika kova tavoite – se on ainakin muuttunut tässä ajassa.

  6. Saara työskentelee nykyään myös radiossa, missä elämä rytmittyy mukavasti. Paitsi että joka ikinen sunnuntai tuntuu siltä, että menisi vapaapäivänä töihin 😀

  7. Markku asuu taas Helsingissä. Tai hetkinen, taisi asua myös 2011? No, välissä hän asui lahdessa.

  8. Saara muutti koko olohuoneen sisustuksen, kun kani tuli taloon. Nyt täällä on tilaa pitää vaikka tanssiBAILUT, eli paardit.

  9. Sapeli lähtee joulun jälkeen kahdeksi viikoksi Losiin etsimään itseään.

  10. Markku syyllisti sapea hetken tästä asiasta.. Mutta viime vuodenvaihteen vietin Markun kanssa Lontoossa!

  11. Mielipiteeni Lontoosta muuttui kertaheitolla, ja vierailin kaupungissa kolme kertaa puolen vuoden sisällä. Joskus tahtoisin asua siellä Markun naapurissa.

  12. Markku on jossain vaiheessa opetellut skeittaamaan!! Hullu. Mun ainoa skeittimuisto on ajalta, kun ostettiin perheen kesä-roadtripiltä siskolle pinkki-vihreä lonkkari, jota käytettiin mäenlaskukelkkana. Jep. Polvisuojat, kyynärpadit ja rannetuet peliin, kypärä päähän ja maha laudalle. Sitten vaan talonyhtiön jyrkkää asfalttimäkeä pitkin alas ja rannetuilla vähän jarrua jos tarvis. Miten mulla onkin kaikki hampaat vielä tallella?! 

  13. Ostin meidän isälle impulsiivisesti joululahjan.. Mä tein ultimaattisen ilkeyden, eli kokeilin sitä etukäteen 😀 Mutta! Hyvä että kokeilin, sillä siellä oli yksi viallinen osa, jonka voin nyt käydä vaihtamassa uuteen. #winning

  14. Instagram on ihan räjähtänyt tässä vuosien kuluessa.. @markkhaus ja @saapra löydätte meidät sieltä.

  15. Markulla on työpaikka, missä viikottaiset suihkurusketukset kuuluvat työnkuvaan 😀 

  16. Saara luuli, että voisi kouluttaa kanin a) sisäsiistiksi ja b) ei tuhoavaksi…. Katellaan.

  17. Markku pitää Saaran kanista syvästi. Markulla on kummallinen suhde eläimiin. Osa on vain eläimiä, siis sellaisia tosi epäinhimillisiä ja sitten tiettyjen kanssa se vaan bondaa. Markku on niin outo.

  18. Monia huvittaa se, kuinka usein Saara siivoaa.. Ei puhuta siitä enempää. Sanotaan vain, että sotkeminen > siivoaminen. 

  19. Äskeisen kohdan ”suurempi kuin” -merkin käytöstä käytiin hävettävän pitkä keskustelu tässä taloudessa….

  20. Saaran uusi bravuuriruoka on pulled pork. Se on niin hyvää, että voisin brändätä sen ympärille ravintolaketjun.

  21. Yksi ainoista paikoista, joissa on oikeasti meinannut syntyä riita, oli keittiö.. Opimme, että meidän kahden kohdalla on parempi, jos keittiössä on vain yksi kokki 😀

  22. Markku on yksi niitä harvoja ihmisiä, joiden kanssa voi oikeasti riidellä ilman pelkoa  siitä, että ihminen puukottaisi jollain tavalla selkään. 

  23. Saara vaihtoi spontaanisti olohuoneen television 15 tuumaa suurempaan. Se olisi voinut olla vielä 10 tuumaa suurempikin… Joskus sitten. Pitää olla unelmia.

  24. Uuden telkkarin edessä on mukavaa viettää aikaa kavereiden kanssa askarrelleen! Uusin innostus ovat erilaiset lausahduskorut. Etsy-kauppa, anyone? 😀

  25. Myös Sapen muut elektroniikkavarannot ovat päivittyneet! Iphone 5 tipahti ja ärsytyksen puuskassa menin ostamaan 6 plussan.. Se on niin iso, että voin tarvittaessa käyttää sitä melontavälineenä pelastusveneessä…..

  26. Joulusta on tulossa aika rauhallinen ja lahjoja on hankittu lähinnä ulkopuolisille tahoille ja hyväntekeväisyyteen – miinus siis se isän lahja.

  27. Ai ja vielä yksi elektroniikkajuttu.. Saara osti uuden silitysraudan. Tietty kallein ja paras malli ja lauta vielä siihen päälle. Arvatkaa käyttökerrat? Eka joka osuu oikeaan saa yllätyslahjan.

  28. Saaran kummityttö on kasvanut ihan kamalasti. Se osaa jo huijata ja neuvotella. Oon niin ylpeä. Viimeksi meidän leikit päätyi siihen, että Rebekalla oli kymmenen glitterponia ja mulla hernepussisammakko ja kissatarra. Mä olin ne kaks. Olin ihan että jep.

  29. Tosi outoa välllä kirjoittaa itsestään vähän tuolla tavalla kolmannessa persoonassa.. Menkööt, tämä on todella random-postaus joka tapauksessa 😀 Kerron tähän väliin vaikka sen, että lapsena opin englantia, kun pelasin tietokoneella mm. leisure suit larrya.

  30. Netflix. Netflix happened ja sen jälkeen menikin joku vuosi ennen seuraavaa ihmiskontaktia.

  31. OHO!! 30 tuli täyteen niin että napsahti! Tää on bonuskierros. Kerron tässä salaisuuden Markusta.. Se on se, ettää.. Markku nukkuu monesti korvatulpat päässä. En tosin ihmettelisi, jos se olisi vain meidän kotona tapahtuva juttu. Soko ei ole hiljaisin unikaveri.
     

Milloinkohan tämän jälkeen julkaistaan uusi postaus? Otan arvauksia myös siitä. Tässä kuva minusta ja Markusta ja muita kuvia, jotka puhelimesta tuli eteen.

IMG_8166.JPG

IMG_8298.JPG

IMG_9145.JPG

IMG_8398.JPG

IMG_8502.JPG

IMG_9058.JPG

IMG_8011.JPG

IMG_8450.JPG

IMG_8687.JPG

 

IMG_9569.JPG

 

Suhteet Ystävät ja perhe