KUN JOULU ON!

Saara! Nyt on Joulu! Salaa sieluni sopukoissa odotan sinua saapuvaksi fudgekuljetuksen kera. 

 

Olen tässä muistellut tänään kauhujen Joulua milloin sain vähiten lahjoja. 

Mamma sanoi että minun lahjani olivat kaikista kalleimmat mutta en voi unohtaa sitä huolestunutta ilmettä. Näen unia siitä.

”Sinun lahjasi maksoivat eniten Markku!”

Se oli hätähuuto ja tajuaminen siitä että perheen nuorin sai vähiten lahjoja. Ei hätää, olen päässyt tästä yli. En oikeasti ole.

Entäpä se Joulu kun veljeni päätti että saan avata yhden paketin etukäteen. Olin kuulemma niin levoton että minun piti saada avata yksi paketti ennen muita. Olen edelleenkin levoton, paketilla tai ilman. Veljenihän tosiaan valitsi avattavan paketin puolestani. Se lahja oli Worms2 tietokonepeli millä minä en juurikaan pelannut.

Samaisessa pelissä oli mahdollisuus suunnitella pelikenttiä ja se oli toki kiva juttu se. 
Minähän suunnittelin useita pelikenttiä. 
Kaikki pelikentät olivat 
Titanic-installaatioita mitä räjäyttelin. Räjäyttely tapahtui tosin Joulun jälkeen kun Veljeni oli lämmitellyt pelin puolestani. 

Titanic oli sielunmaisemani ja kiitän sinua tästä James Cameron.

Seuraavina Jouluina koin ahdistusta siitä kun lahjaton vuoteni otettiin esille. 
En jaksa myöskään kuunnella siskoni viljelemää vitisiä siitä että en taaskaan ostanut lahjaa kenellekkään. Vitsissä on aina totuus.

Olen aivan todella huono lahjojen ostaja. Myönnetään! Oli ehkä joku voitokas vuosi. En vain muista milloin.
Aina tapani mukaan olen myös tuhlannut kaikki rahani ennen Joulua.
Ihan noin yleensäkkin kädessäni on reikä mistä raha vain putoaa läpi. 
Oli myös aika kun ostin kaikki lahjat Tiimarista, valikoitu kokoelma rumia koriste-esineitä jokaiselle perheessäni. Missä lienevät?

Tämän Joulun suunnitelma olisi kuitenkin huikea! Olisin tämän Joulun lahjahirviö ja kulutusjuhlan kuningas! Lahjoja kaikille! Mitä ihania papereita valitsisinkaan kauniisiin paketteihin jotka saisi repiä auki! Oi sitä rapinaa! RAKASTAN SITÄ! Ja sitä kyttäystä kuka saa lahjoja eniten, kyllä teen sitä edelleen. Kirjoja! Kirjat on aina kivoja! Kirjoja! CD-levyjä joita kukaan ei enää käytä! Sukkia! Paita! HATTU! Krääsää! SUKLAATA! Leluja lapsille! Barbie sille ja playstationpeli tolle ja leikkipupu sinne! Toinen Barbie tonne, sama leikkipupu? Mitä sitten? Actionman? Playstation? Hiki ja ahdistus. Tiimariin? Mihin? Jono. Kahvi, tupakka. Pissa. Hiki. Kakka. Kirja. Kahvi. Jono. Joo! Ei? Ei, ei, ei, ei pysty.

En sitten ostanut lahjoja. 
Luovutin. Kädessäni oli jopa himmeli tänään. Kyllä, himmeli.

Näin mielessäni siskoni irvailevan ilmeen. ”Markku, et ostanut taaskaan mitään”

Katsoin ihmisiä ympärilläni. Ihmisiä jotka ahdistuneesti ryysivät ja haalivat tavaraa kainaloihinsa. Ihmisiä jotka yrittivät juosta kassajonoihin mutta huomasivat vain juosseensa jononsa ohi. Jonoa mitkä kiemurtelivat ympäri Akateemisen kirjakaupan käytäviä. Miestä jonossa joka selkeästi pidätteli pissaa mutta ei suostunut luovuttamaan koska häntä ennen oli enää vain kaksikymmentä ihmistä ja takana kolmekymmentä. Mies oli parhaalla paikalla, selkeästi.

Sitten löysin täydellisen lahjan.

Joku muu saisi lahjan.

Tänä Jouluna haluan avata yhden paketin etukäteen tässä ja nyt.  Se menee meidän perheeltä jollekkin toiselle. 

Ystäväni oli ilmoittanut keräävänsä rahaa yksinhuoltajaksi jääneelle miehelle ja tämän neljälle lapselle. Perheen äiti oli kuollut muutamia kuukausia sitten.  En ole koskaan tavannut kyseistä miestä.

Laitoin kaikki lahjarahani ruokalahjakorttiin jota minun ystäväni on viemässä muiden lahjojen kera tälle perheelle, juuri nyt kun tätä kirjoitan. 

Joku muu tarvitsee jotain enemmän. 

Minun ainoa lahjani oli siinä. Olen tästä iloinen. Lahjat tekevät iloiseksi.

Tunnustan toki että kun päiväni rahakasan päällä koittavat niin ostan lahjoja ja materiaa kaikille ja varmasti eniten itselleni.

Ei se lahjojen määrä ole se juttu enää vaikka toki olen ikuisesti katkera kuopus joka sai vähiten lahjoja sinä yhtenä Jouluna. Näen itseni jo pöllimässä siskon lapsien leluja huomenna. Täytyy olla armollinen. Huh.

Anteeksi jos olin vähän Debbie Downer. Jos luet tämän tekstin uudestaan ja kuvittelet sen lämpimän sävyn miten joku miellyttävä ääni lukee tätä tekstiä juuri sinulle ääneen niin tästä tulee hyvä fiilis. On aika kääntää sivua.

Hyvää Joulua!

the-grinch-jim-carrey-141531_500_375.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *