Lapsen harrastuksen tukeminen aiheutti paskamyrskyn

Paikallisessa Facebook ryhmässä etsin yrityksemme nimissä nuorta urheilijaa joka jo kilpailisi vähän tavoitteellisemmin ja joka tarvitsee taloudellista tukea harrastuksen jatkamiseksi. Teimme päätöksen että tuemme tällä kertaa vähän pidemmälle edennyttä harrastajaa, sillä tässä kohtaa kulut ovat yleensä kalliimmat kuin aivan vasta alkaneilla koska on kilpailumatkoja, varusteet jää mahdollisesti nopeasti pieneksi ja käytetytkin voi maksaa mansikoita. En voinutkaan arvata millaisen raivarin tämän aiheutti asuinkuntamme ns kunnon ihmisissä.

Viesti pyyntöjä kilahteli messengeriin niin että puhelin vinkui ja valitti ainakin tunnin putkeen. Osa oli harrastajien esittelyjä, joista meidän on tarkoitus löytää henkilö jonka harrastamista alamme tukea mutta vielä enemmän tuli vihapostia. Vihapostin sisällön voi tiivistää seuraavasti. Olen elitistinen porvareiden persettä nuoleva köyhiä vihaava ihmisraunio joka ei tajua että kaikilla ei ole varaa aloittaa edes mitään harrastusta ja sekin on nyt jotenkin minun syy. Luonnollisesti minun toivottiin tutkituttavani pääkoppani.

Harrastustoimintaan voi hakea niin monelta taholta tukea että en täysin ymmärrä miksi minuun kohdistui näin paljon patoutunutta raivoa ja vihaa. Ja kuten taisin jo sanoakin tukea ei yleensä ole saatavilla vähänkään edistyneemmille harrastajille toisin kuin aivan vasta-alkajille. On surullista että vaikka tukea on saatavilla niin silti kaikille ei riitä sitä edes harrastuksen aloittamista varten. Olen aina luullut että jokainen saa vapaasti valita auttamis tapansa ja siihen käyttämänsä summan mutta ilmeisesti olen ollut väärässä jos palautetta on uskominen. Vihaposti oli sen tasoista että hetken epäilin oikeasti sitä että minun päässäni olisi vikaa.

Tuollainen raivoaminen on vain ja ainoastaan huonoa käytöstä. Tuollaisella käytöksellä saadaan karkotettua ihmiset, jotka on valmiita maksamaan lapsille jotain pientä ja mukavaa. Me olemme käytännössä valintamme tuettavasta henkilöstä jo tehneet mutta harkinnassa on se että kesäksi vähävaraisille lahjoitettavaksi suunnitellut 4 huvipuisto ranneketta ja 4 perhe sarjalippua uimalaan taitaa nyt muutaman mamman käytöksen takia jäädä lahjoittamatta. Tämä on surullista niiden kannalta jotka olisivat vilpittömän iloisia pienestäkin avustuksesta ja jotka osaavat käyttäytyä asiallisesti.

Työ ja raha Liikunta Lapset Vastuullisuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.