Kuntoilu hulluus

Miehestä on tullut kuntoilu hullu. Vapaa aikansa mies lukee joko treenaamiseen liittyviä aikakauslehtiä tai on juoksulenkillä / salilla.

Tässähän ei ole mitään pahaa jos homma pysyy järjellisissä rajoissa. Mutta kun mieheni suuren innoittajansa eli parhaan kaverinsa kanssa tuntuu menettäneen urheillessa järkensä. Kaksi ennestään hyvässä kunnossa olevaa noin 30v ikään kerinnyttä miestä treenaa kuin viimeistä päivää ilman että tavoitteena olisi esim. jotkin kilpailut.

Olen yrittänyt puhua siitä että treenaamisessa pitäisi olla jokin järki. Mutta ei mene miehelle päähän tämä asia. Olen sanonut että aineenvaihduntansa, pilaa terveytensä ja hankkii liudan urheiluvammoja että treenaa viikosta ja kuukaudesta toiseen täysin äärirajoilla. Olen ehdottanut että hankkisi personal trainerin jonka kanssa suunnittelee treeniohjelman, ruokavalion ja saa tarvittaessa ohjeet miten valita oikeanlaiset lisäravinteet mutta tätä ihmettä ei ole vielä tapahtunut ja tätä ihmettä tuskin tapahtuukaan ennen kuin joku paikka hajoaa oikeasti.

Kaipaan kipeästi vertaistukea tilanteeseen muilta urheilukärpäsen puraisemaksi joutuneiden miesten vaimoilta. En halua uskoa että olen ainut, jonka neuvot miehelle tässä tilanteessa kaikuu kauan sitten kuuroutuneille korville.

Tosin tilanteessa on jotain hyvääkin, tiedänpähän mitä hyödyllistä ostan miehelleni joululahjaksi. Personal trainerille lahjakortti vilahtaa miehen huomaamatta pukinkonttiin ihan hänen itsensä vuoksi.

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys

Stressaa

Teen tunnustuksen. Minua stressaa kaikki aivan kaikki ja en oikein edes tiedä mikä tämä mysteerinen harmaa möykky olkapäällä on,  joka stressaa pahiten.

Stressaamista yritän lievittää sillä että pakkaan jo nyt joululahjoja valmiiksi että ne kaikki ei olisi jouluaattoaamuna odottamassa pakkaamista.

Pakko on varmaan se suurin stressin aiheuttaja, jonka tunnistan on työ. Uusi työprojekti ei tunnu oikealta / mieleiseltä. En tiedä mikä tässä mieltä tökkii mutta jokin se on. En tiedä pelkäänkö epäonnistumista, mokaamista tms mutta silti tässä on jotain mikä painaa mieltä enkä saa sitä pois mieleltäni ja tämä on syy, miksi en osaa nyt rentoutua yritin sitä rentoutus soittolistani ja kasvonaamion kanssa mutta lopputulos oli ei muutosta mielentilassa.

On pakko keksiä jotakin kivaa tekemistä viikonlopuksi että hermot saa lepoa mutta jotenkin tässäkin tulee jokin harmaa seinä vastaan. En oikein tiedä että mikä olisi mieleistä kivaa tekemistä viikonloppuna. Tapahtuma vinkkejä pk seudulle viikonlopuksi otetaan avoimin mielin vastaan ja kaikki kelpaa!

 

Koti Ystävät ja perhe Mieli