Voihan talous gurut
Tämä vuosikymmen on tuonut somen välityksellä meidän jokaisen tavoitettavaksi jos jonki moista talousgurua, oman elämänsä sijoitusneuvojaa ja supersäästelijästä superihmistä.
Tässähän ei ole sinällään mitään pahaa koska kaikilla meillä on oikeus somettaa meitä itseämme kiinnostavista asioista kunhan pysytään laillisuuden rajoissa. Mutta sitten tullaankin siihen että mikä on moraalisesti oikein ja väärin.
Jokainen voi miettiä että onko säästövinkit hyviä jos säästäminen perustuu siihen että koko perheelle saadaan kaikki ilmaiseksi koska rahaa ei haluta itse käyttää vaikka sitä onkin tilillä. Maailman paskin neuvo on mielestäni heittäytyä säästämisen vuoksi muiden hyväntahtoisuuden varaan. Ei voi loputtomasti luottaa siihen että joku ostaa lapsille viikonloppu karkit, sähköhammasharjan, maton, kengät ja paistinpannun yms. Toisekseen on eettisesti täysin väärin että pyytää vähävaraisille apua tarjoavilta tahoilta avustuksia vaikka ei niitä oikeasti tarvitse.
Sitten nämä sijoittajagurut joilla ei ole minkäänlaista talousalan koulutusta mutta ovat hyvin ulospäin suuntautuneita ja osaavat esiintyä uskottavasti. Virheen he tekevät siinä että nämä sijoitusneuvot ja jopa omat henkilökohtaisten salkkujen sisältö on kerrottu julki. Tutkin erään paljon huomiotasaavan sijoitusgurun salkun sisältö ja sen sisältö on kuukauden aikana tehnyt tappiota, noin 3000€ voidaan vakavasti pohtia kannattaako uskoa puoltakaan siitä mitä tämä guru kirjoittaa sijoittamisesta vai vaan laittaa säästöön ylimääräiset tai kääntyä pankin sijoitusneuvojan puoleen. Mitään kritiikkiä ei näitä guruja kohtaan toki saa esittää missään tai saa bannit tai keskustelun avaukset härötetään. Ja voin vannoa että näitä guruja ei kiinnosta jos joku heidän antamillaan neuvoilla häviää omaisuutensa.
Nyt kun on keväällä tulossa vaalit ja puoskarilaistakin on puhuttu niin toivoisin että voitaisiin alkaa puhua ihan vakavasti siitä että kuka, missä ja miten saa antaa sijoitusvinkkejä. Tärkeintä olisi saada näiden gurujen sidonnaisuudet tuotua julki. Tiedän että tämä sidonnaisuuksien julkituonti nostattaa joissakin närää mutta minusta se on tuiki tarpeellista. Tiedän että jotkut ajattelee että minä olen nyt katkera joidenkin varallisuustasosta tai että olen itse tullut jonkun sijoitusneuvoilla hävinneeksi suurenkin summan rahaa. Voin vannoa että näin ei ole. Tulen ihan kivasti toimeen, sijoittanut olen oman pääni mukaan ja saanut joskus pientä tuottoakin. Se että olen rahastoihin rahaa laittamalla saanut pientä tuottoa itselleni ei tee minusta sijoitusgurua enkä sellaisena ala esiintymäänkään. Olen vain huolissani siitä että kuka tahansa saa esiintyä minä tahansa ja jaella minkälaisia ”neuvoja” tahansa ilman minkäänlaista vastuuta.