Valentine’s Day Latte

When you love what you have, you have everything you need.

Hyvää ystävänpäivää! Ja hyvää laskiaissunnuntaita. Tänä sunnuntaina onkin ollut monta hyvää syytä pysähtyä perusasioiden äärelle, ja vieläpä upeassa aurinkoisessa säässä. Moni meistä on tänään ottanut varmasti myös aikansa somen äärellä, toivottaakseen ihanaa päivää, kiittääkseen ystäviään, tai jakaakseen kuvan ruusuistaan tai laskiaisriehastaan. Palaa nyt siihen hetkeen. Mitä ajattelit? Vai ajattelitko yhtään mitään? Jaoitko Insagramiin stoorin, koska niin kuuluu tehdä ystävänpäivänä, vai pysähdyitkö miettimään, kuinka onnellinen olet rakkaista ihmisistä ympärilläsi? Vai mietitkö, miten onneton olet, koska kaipaat ihmistä tai ihmisiä lähellesi?

Mieleeni on jäänyt elävästi muutaman vuoden takainen tilanne, kun yksi ystävistäni kysyi niinsanotussa kokoontumisessamme, miksi oikeastaan edes olemme ystäviä (pilke silmäkulmassa, tietenkin – tai toivottavasti). Ystäväni jatkoi ääneen ajatteluaan ja totesi, että olemmehan kuitenkin luonteeltamme hyvin erilaisia, asumme eri paikkakunnilla ja muutenkin elelemme hyvin erilaisia elämänvaiheita. Olisi siis todennäköisempää, että ajautuisimme aivan eri suuntiin. Leikillisen loukkaantumisen ja naurun purskahduksen jälkeen totesimmekin, että ystävällämme oli kyllä pointti tässä ajatuksessa. Liima välillämme on kuitenkin niin lujaa, tai niin vanhentunutta, että sitä olisi lähes mahdotonta liuottaa pois. En usko, että sitä kukaan meistä haluaisikaan.

Koen olevani miellyttäjä-tyyppiä. Tulisin oikein mielelläni toimeen kaikkien kanssa, vaikka ei aina tarvitsisikaan. Toki se myös tekee elämästä tavallaan helpompaa, kun ei aina tarvitse olla väittelemässä joka asiasta. En kuitenkaan tarkoita, että pitäisin näistä kaikista kohtaamistani ihmisistä – en suinkaan. Mutta skippaamalla ärtymyksen, saatika sen osoittamisesta aiheutuvan tunnekuohun, koen säästäväni itseltäni energiaa. Miellyttämisen tarve ei kuitenkaan tarkoita myöskään sitä, että kokisin tarvitsevani läjäpäin uusia ystäviä. Päinvastoin – koen, että oikeiden ystävyyssuhteiden luominen on usein itselleni haastavaa.

Aikuisiällä ystävystyminen on harvinaista herkkua. Psykologista turvallisuutta peräänkuulutetaan niin ihmissuhteissa, kuin työpaikoillakin. Harvassa ovat kuitenkin ne ihmiset ja tilanteet, joissa voi aidosti tuntea itsensä vapautuneeksi ja rentoutuneeksi. Tässä mielensäpahoittajien yhteiskunnassa on usein ihan järkevääkin vähän jäsentää ajatuksiaan, ennenkö ne pukee sanoiksi. Myös pelko siitä, että tulee väärinymmärretyksi tai sivuutetuksi, voi nostaa kynnystä tuoda omia mielipiteitään esiin, tai kertoa henkilökohtaisia asioita itsestään.

Tänään olen hyvin kiitollinen niistä ihmisistä, joiden kanssa koen olevani turvassa. Teistä, jotka olette kulkeneet matkassani lapsuudesta saakka, sekä teistä, joihin olen saanut tutustua aikuisena. Vaikka kuljemmekin kohti omia päämääriämme, on polkujemme väleihin rakennettu tulenkestäviä siltoja. Noille silloille olemme vuorotellen nostaneet toisemme ottamaan happea jos jonkinlaisista pudotuksista. Olemme olleet toisiamme varten myös hyvinä hetkinä ja hetkinä, joissa ei ole mitään sen kummallisempaa. Kiitos siitä.

Kaikesta hempeästä inspiroituneena, päätin päiväkahvini sijasta kiehauttaa jotain vaaleanpunaista. Punajuuren ja mantelimaidon yhdistelmä on maultaan niin täyteläinen, ettei tämä latte juurikaan vaadi seurakseen muita muuta, kuin hyvää luettavaa. Tai ehkä yhden laskiaispullan.

Pink Latte for two

1,5 tl jauhettua punajuurta

5dl kaura- tai mantelimaitoa

hunajaa

vaniljauutetta

kardemummaa

Kuumenna valitsemasi maito kattilassa melkein kiehuvaksi, lisää jauhettu punajuuri ja sekoita hyvin. Makeuta hunajalla tai stevialla, ja mausta vaniljalla ja kardemummalla.

@anniinaelise

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *