Wieniläistuolit projektiksi

Eilen illalla törmäsin näihin kahteen puunväriseen wieniläistuoliin kierrätyskeskuksessa. Hetken niitä pyöriteltyäni ajattelin että antaa olla. En juurikaan välitä puunvärisistä huonekaluista ja noiden laittamisessa menee liikaa aikaa.

image.jpeg

Miten sitten kävikään? Nukuttuani yön yli olinkin yhtäkkiä päättänyt että tuolit pitää saada ja jos niitä vähän hioo ja lakkaa tai vaikka maalaa, niin niistä tulee ihanat. Väriksi olen ajatellut mustaa. Kirkkaat väritkin sopisivat, mutta kyllästymisen vaara niiden kanssa on suurempi.

image.jpeg

Tuolit ovat melko hyväkuntoisia, joten suurempiin korjauksiin ei tarvitse ryhtyä. Osaisin varmaan itsekin hoitaa maalaushomman, mutta annan ilomielin sen mieheni tehtäväksi jonka työnjälki on näissä jutuissa aina tosi hyvä.

image.jpeg

Tuolien valmistaja on puolalainen ZPM Radomsko, joka toimii nykyisin Fameg nimellä. Väitetään että kyseessä on sama tehdas, jossa Thonet-tuoleja alunperin valmistettiin ja valmistustekniikka on tuoleissa täysin samanlainen. Saksan Thonet ei kuitenkaan ole antanut Famegille Thonet-nimenkäyttöoikeutta. Joka tapauksessa tuolit käyvät yksi yhteen Thonet-tuolin nro 18 kanssa.

image.jpeg

Olette varmaan jo ihmetelleet tuolilla keikkuvaa lasimaljakkoa? Tai saattaa se olla kynttilänjalkakin. Muotoilultaan se muistuttaa Apollo-lyhdyn kirkasta alaosaa, mutta on kuitenkin erilainen.

image.jpeg

Valmistajan hyvin kuluneen tarran löysin toisesta: Finncrystal. Molemmat löytyivät eurolla Kontin askartelu- ja DIY-tarvikehyllystä. Olis kiva tietää mitä nämä ovat?

Kiitokset vielä tuolien hakijoille! <3

Koti Sisustus DIY

Zhostovo, siis mikä?

Pientä kuumepotilasta kotona hoitaessa naistenpäivän toivottelut joudutaan hoitamaan nyt ilman tuoreita kukkia. Mutta käyhän se näinkin. Samalla pääsen kertomaan teille…

image.jpeg

Zhostovo-maalauksesta. Jonkin aikaa sitten löysin kierrätyskeskuksen romuhyllystä kaksi pientä mustaa kukkatarjotinta, joihin oli maalattu koristeet käsin. Ensisilmäyksellä niistä ei nähnyt muuta kuin että ne ovat Venäjällä tehtyjä. Se selvisi tarjottimen takaa leimasta, jossa oli leimattuna ilmeisesti tarjottimen hinta (Kopeekkoina oletan). Nyt ne siis maksoivat 0,45 € kpl.

image.jpeg

Olen jo aikaisemmin ihmetellyt vastaavia kukkamaalauksia ja nyt sitten selvitin asian. Zhostovo-maalaus on vanhaa venäläistä kansantaidetta, jossa tummalle pohjalle maalataan öljyväreillä ja pehmeällä siveltimellä kuva, joka päällystetään lakkakerroksilla ja pinta kiillotetaan.

Yleensä maalauksessa on kukka-aihe, jossa vuorottelevat isot puutarhakukat ja pienet luonnonkukat. Omat tarjottimeni ovat sieltä vaatimattomimmasta päästä, mutta näitä löytyy aivan valtavan kauniita ja suuria.

image.jpeg

Kuvausseuraksi on päässyt samaa värimaailmaa oleva tanskalainen Ira-peltipurkki. Näyttää siltä että olen alkanut kerätä myös näitä kukkakuvioisia purkkeja. Osaako joku kertoa niistä enemmän?

Oikein Upeaa Naistenpäivää!

Koti Sisustus