Minulla on eräs kaukainen ystävä joka kirjoittaa aina asioista positiivisesti. Hänen postauksiaan eri some-yhteyksissä on niin mukava lukea, kun se positiivinen sävy mikä viesteistä löytyy ilahduttaa myös omaa päivää.

Olenkin imenyt tämän henkilön positiivisuudesta mallia ja hymyilen mennessäni, saatan jutella tuntemattomille ihmisille, kehua vaikkapa ovesta tulevan asiakkaan takkia tai muuta mukavaa. Toki joskus varmasti ajatellaan, että mikähän kylähullu siinä kulkee ja bussikuski voi pelästyä sitä ”hyvää päivää” tervehdystä, mutta viis siitä!

Ajattelin nimittäin positiivisuutta samalla kun katselin tuossa juuri hetki sitten ohjelmaa nimeltä ”Neljät Häät” . Jotenkin siinä tällä kertaa kiteytyi meidän suomalaisten perusmentaliteetti. Narinaa ja valitusta joka asiasta, kaikkien häistä jo niin hurjasti,että koko meidän kotiporukkaa itseasiassa nauratti!

Mikä ihme siinä oikeasti on että meidän pitää aina valittaa? Miksi ihmeessä ihminen joka on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä ja kertoo siitä avoimesti koko maailmalle on muka jotenkin niin ärsyttävä? Keneltä se muka on pois?

Useimmat ihmiset, joilta olen kysynyt että jos voittaisit lotossa, kertoisitko siitä kaikille iloisena ja onnellisena. Kaikki ovat poikkeuksetta vastanneet että; En missään tapauksessa! Eli sanonta ”kel onni on, se onnen kätkeköön”  vallitsee edelleen, kuinka mälsää!

Eikö sitä voisi vaan reilusti olla onnellinen siitä mitä on?  Tai olla onnellinen toisen puolesta? Olla positiivinen? Levittää positiivisuutta ympärilleen?

Laitetaan positiivisuus kiertoon, hymyillään kun tavataan!

Kuva: Hans Lehtinen