Misseilyä koko viikko

Missejä,missejä,missejä…. kuinka hauskaa voi työ joskus olla?
 

On jälleen se aika vuodesta jolloin Suomeen valitaan maan kauneimpia naisia. Olen yritykseni kanssa jälleen sponsorina kahdessa eri kauneuskisassa. Miss Helsinki sekä Miss Suomi kilpailuissa. Tiistain vietimme koko päivän herttaisten Miss Helsinki finalistien kanssa. Teimme neideille CND Shellac-geelilakkaukset joita tuon maahan. Perjantaina lakkaamme Miss Suomi finalistit sekä laitamme räpsyt kuntoon vielä Exquisite Lashes-ripsienpidennystemme kera. 

Nämä tapahtumat nuorten naisten kanssa, jotka ”taistelevat” kauneimman tittelistä ovat kyllä vailla vertaansa. Kulissien takana on niin hauska työskennellä, jännitys on käsikosketeltavaa ja maneerit samoja vuosien takaa.  Toinen perinteinen kilpailu toinen hieman modernimpi, hauskoja silti molemmat. Ja se mitä kaikkea nämä tytöt saavat missikiertuidensa aikana tehdä, voi pojat, heillä on oikeasti hauskaa!

17954_1000x.jpg

Tuli tuossa tänään tosin sellainen seikka mieleen, että varmasti oma osa hauskuutta ja mukanaolemisen riemua, on se seikka että saa sivusta elää omaa pikkutytön haavetta misseydestä. Vaikka kuinka se aikuinen nainen omasta päästä kuiskii että höpöhöpö, niin pikkutyttömäin haave kauneimman tittelistä on silti varsin kutkuttava. Ja tulihan sitä itsekin muutamia kisoja aikanaan kokeiltua, ihan mukavat muistot niistäkin jäi.

Entäs kuinka hauskaa äidin työ onkaan tyttärieni mielestä! Poikani ei ihan vielä ole siinä iässä että ymmärtäisi hyödyntää äidin työpaikalla pyöriviä kaunottaria, ehkä muutaman vuoden päästä. Mies sen sijaan tulee ihan mielellään konttorille auttamaan sellaisina päivinä kun meillä pyörii naiskauneutta enemmän kuin laki sallii.

Mukavinta näiden kisojen mukanaolossa on kuitenkin se että ei tarvitse itse jännittää, voi olla rauhassa tsempparina, suosikkeja on usein monia. Ja onhan se oman käden jälki mukavaa seurattavaa mediassa.

img-1288397754985.jpeg

 

 

 

 

 

 

Kauneus Mieli Meikki Työ

Viesti sadan vuoden takaa

Huh,

Ikivanha suhde ”sadan” vuoden takaa lähetti yllättäen viestiä, voinko antaa anteeksi?

Miten kauniisti sitä voi toiselle osapuolelle kertoa että kaikki on ok, nuoruudessa tehtiin asioita teinien hölmöillä tavoilla, ja varmasti sattui ja tapahtui kaiken näköistä, mutta siitä on oikeasti jo ikuisuus, siis todella ikuisuus, mitään pahaa ja peruuttamatonta ei silloin tapahtunut, kaikki on ihan ok. Asiat ovat taaksejäänyttä elettyä elämää, silloin oli silloin ja nyt on nyt!

Juteltiinpa asiasta tyttöjen kesken lenkkikierroksella ja tuli todettua että vastakkaisella sukupuolella on kuulemma tietty ikä (siis 40-50 välillä) jolloin täytyy alkaa puhdistaa omaatuntoa ja pyydellä anteeksi vanhoilta tyttöystäviltä. Näitä on siis sattunut muillekin.

Sitten me ”vanhat tyttöystävät” ei välttämättä enää muisteta mitään, miksi toinen on niin katuvainen ja pyytelee anteeksi.  

Voiko olla siis niin että naisilla aika kultaa muistot ja miehillä alkaa omatunto kolkuttamaan?

Suhteet Oma elämä Rakkaus Uutiset ja yhteiskunta