Suurperheen ”sosiaalinen” elämä

Saunan lauteet on ollut aina minulle hyvä paikka saada ajatukset kulkemaan.

Olen saanut lukuisia loistavia työideoita saunan lauteilla.Olisipa vain aina kynää ja paperia mukana jotta ne saisi kirjoitettua muistiin. Tuntuvat nimittäin kovin usein huuhtoutuvan suihkun mukana viemäriin. Tosin mieheni ärähti tuossa taannoin että eikö työasioista saa rauhaa edes saunassa! No yrittäjärouvana vastaus oli tiukka ei….

Toki olen yrittänyt nyt sitten hillitä asioiden ääneen lausumista siellä saunassa, liekkö se vai marraskuun lohduton harmaus,joka on tappanut luovuuden hetkeksi töissä?

Tänään ajatukset tosin karkasivat tähän pitkään viikonloppuun, joka jatkuu vielä muutaman (ansaitun?) päivän. Nimittäin ei ole kyläpaikkoja juuri tiedossa, nyt kun siihen olisi ollut loistava aika! ”Ylisuuren” perheen postiluukusta ei nimittäin kovinkaan herkästi tipahtele kutsuja kyläilemään. Lieneekö yksi syy se, että emme mahdu kaikille kylään? Toinen ajatus oli sellainen, että kun lapsilukumäärä  on suurehko ja ikähaitari laajahko, niin kaikki lapset ovat väärän ikäisiä. Tavallaan…. 

Eli sellaiset perheet,joiden kanssa oltiin yhdessä, kun lapset olivat pieniä, ovat tietysti jo kasvaneet ulos pienistä lapsista.Ja osa ihmisistä on luonnollisesti jo eronnut, ja elämä kulkenut sitä myötä eri suuntiin. Ja sellaisten perheiden kanssa joissa on nyt pieniä lapsia, ei ole tullut tutustuttua, koska omaan ympäristöön ei, niistä pienistä lapsista huolimatta, ole enää kuulunut yritystoiminnan kasvun myötä normaalit äitiyslomat ja hoitovapaat, eli puisto,muskari tai muu sellainen aktiviteetti, jossa tutustuu hyvin uusiin ihmisiin, ovat taakse jäänyttä elämää. Huomasin sen konkreettisesti juuri perjantaina, ollessan eräillä kotikutsulla, joissa yhdellä sun toisella vieraalla oli maha pystyssä, sekä asiaankuuluvasti muutamia naperoita pyörimässä jaloissa. Tuntui kovin haikean kaukaiselta ja jopa vieraalta ne ajat. Ja tietysti sellaiset ihmiset ja perheet joilla ei ole lapsia, eivät varmasti jaksa kovin kauaa katsella tällaisen suurehkon perheen häröilyä.

Toki varmasti kyseessä on myöskin oma laiskuus, se lähteminen on nimittän sellainen show, ettei sitä kovin usein jaksaisi. Tunnissa onnistun suurinpiirtein taikomaan porukan autoon jonka jälkeen autossa ihmetellään mikä minulla kestää. Niinpä, mikähän kestää.

Toki kyllä tuntuu kulttuuri hieman muuttuneet jopa kymmenen vuoden aikana. Kaikilla on aina jumalaton kiire. Enää ei lähdetä kyläilemään töiden jälkeen tuosta noin vaan.Tai ylipäätänsä kyläillä extempore.Nykyään asiat pitää sopia aina etukäteen, katsoa löytyykö iltaa, tai viikonloppua jolloin kukaan ei harrasta mitään. Sekin tuntuu jo mahdottomalta, sillä lapsethan eivät nykyään enää saa harrastaa mitään. Kaikessa pitää aina kilpailla välittömästi kun aloittaa jonkinmoisen harrastuksen. Ja treenejä ja pelejä on monta kertaa viikossa. Ja jos et treenaa useita kertoja viikossa ei huolita peliin, jolloin ei edes itseasiassa voi edes enää ”harrastaa”  

Se on nimittäin huomattavasti mukavampaa ajatella niin että kaikilla on kiire sen sijaan,että kukaan ei halua meitä kylään, tai kukaan ei halua tulla meille kylään, vai mitä ?