Aika. Minulle yksi arvokkaimmista asioista on aika. Sillä aivan liian usein, lähes joka päivä, tuntuu siltä, että aika loppuu tänäänkin kesken. Mihin sinun aikasi menee? Kulutatko sinä aikasi oikeasti sellaisiin asioihin, jotka ovat sinulle mielekkäitä? Jotka tuovat sinulle hyvää oloa? Vai kuluuko aikasi asioihin, joihin et haluaisi sitä kuluttaa?

Minun kolmesta lapsestani vain esikoinen on niin vanha, että hän ymmärtää jo kelloa. Pelkäänpä pahoin, että joka arkiaamuiset kiireet ja hoputukset ovat tarttuneet myös lapsiini. Usein esikoiseni jo itsekin huolehtii, ”äiti, myöhästynkö minä?” tai ”kerkeänkö vielä kouluun?”. Hoputukseni ovat myös aiheuttaa stressiä kahdessa vielä alle kouluikäisessä lapsessani: helposti alkaa kiukuttaa ja siinä samalla sitten tönäistään sitä vieressä olevaa veikkaa, joka usein tönäisee takaisin. Ja kas, hyvällä tuurilla päivän ensimmäinen paini on jo hyvästi vauhdissa.

Siitä sitten vauhdilla pyyhkäistään tarhaan ja omaa pinnaa alkaa jo kiristämään, jos aamuiset väännöt ja niiden selvittelyt ovat venyneet. Kiire on ja se kiire jatkuu. Se kiire jatkuu, kunnes olen päässyt töihin asti. Töihin kun selviän, huokaisen suuresti, MADE IT! Vihdoin, ja tänään olin vain viisi minuuttia myöhässä. Vaikka minulla on venyvä työaika, en pidä lainkaan siitä, että olen jostain myöhässä. Aika ennen lapsia olin lähes aina ajoissa, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Mielestäni ei ole kohteliasta antaa muiden odottaa eikä olla itse myöhässä.

Tätä kiirettä jatkuu jälleen, kun töistä lähden. Onko kotona ruokaa? Kaupan kautta? Kenen harrastuksia on tänään? Onko treenikamat laitettu jo valmiiksi, kai muistin pestä ne viikonloppuna? Ai niin, ylihuomenna on kaverisynttärit, lahja sinne on haettava huomenna. Pakko kirjoittaa muistilapulle ylös.

Kiire loppuu, kun kaadun sänkyyn. Kunnes jälleen koittaa aamu ja kaikki alkaa alusta. Ainoastaan viikonloppuaamut, jolloin ei ole mitään erikoisia suunnitelmia, eikä tällöin tarvitse laittaa kelloa soimaan, antavat mahdollisuuden kiireettömään aamuun. Jotain tarvitsisi tehdä? Ja miksi? Aiemmin keväämmällä työnantajani kustansi työntekijöilleen First Beat -mittauksen. Olethan jo kuullut mikä se on? Jos et, käy tutustumassa osoitteessa www.firstbeat.com.

Mittauksen tuloksista selvisi, että minä en palaudu, minä en palaudu lainkaan päivän aikana, en edes nukkuessani. Minulta kysyttiin, ”miten kauan tätä tahtia on jatkunut?” Vastasin, ”syksystä saakka”. Tämän jälkeen minulle nätisti ilmaistiin, että tällä vauhdilla palan loppuun. Elämästäni on tullut suorittamista. Milloin näin on päässyt käymään? Millaiset hetket tuovat minulle hyvää oloa? Olenko enää mitään muuta kuin väsynyt ja stressaantunut ylisuorittaja?

Minä haluaisin olla maailman paras äiti ihanille lapsilleni, tytär mahtaville vanhemmilleni, sisko huikeille siskoilleni ja ystävä upeille ystävilleni. Haluaisin pitää itsestäni parempaa huolta esimerkiksi syömällä ja urheilemalla säännöllisesti. Jo pidemmän aikaa kaikki tämä vain on tuntunut mahdottomalta. Haluan itselleni tasapainoisen elämän, jotta onnistun niissä asioissa, joissa haluan onnistua. Asetan liian usein muut itseni edelle, on yritettävä ujuttaa myös itseni muiden rinnalle. Minäkin olen arvokas ja tärkeä. Niin kuin jokainen meistä. Milloin olet miettinyt omaa elämääsi? Kenelle sinä olet tärkeä? Miten kohtelet sinulle tärkeitä ihmisiä? Haluaisitko tehdä jotain toisin? Aina kaikki lähtee sinusta, etkä voi muuttaa kuin itseäsi. Juuri näin minä aion nyt tehdä. Muuttaa itseäni.

Loppu kevään ajan, en aio hoputtaa lapsiani, en aio juosta autolleni, enkä juosta kieli vyön alla paikasta paikkaan. Olenhan aina lopulta kerinnyt kaikkialle, enemmän tai vähemmän myöhässä. Mutta kuitenkin! Saanko tällä pienennettyä edes vähän stressin määrää? Millaisia tunteita minussa herää? Näiden kimppuun heti huomenna aamusta, kun kiire olisi jälleen;)

Aina ei tarvitse olla täydellinen ja onnistua kaikessa, riittää, että tekee parhaansa. Mutta miksi sitä on itse niin vaikea uskoa?