Se kuuluisa ”ensimmäinen postaus”
Noin. Nyt on sitten blogi luotu. Olen jo pitkään etsinyt helppokäyttöistä ja ilmaista blogia, mutta oikein mikään mua ei oo miellyttänyt. Sitten luin jotain suosituksia Lilystä, joten mietin, että yrittänyttä ei laiteta. Niinpä sitten kokeilin, ja rakastuin ensisilmäyksellä! Niin helppo käyttää, todella selkeä, yksinkertainen mutta saa käyttöön todella kivoja fontteja ja teemoja. Tykkään!
Mietin pitkään, että teenkö tällaista aloituspostausta ollenkaan, vai alanko vain suoraan jakamaan ajatuksiani. Mutta eihän se olisi reilua, että teidän vain pitäisi hypätä elämääni ilman että tiedätte minusta mitään. Joten nyt ajattelin kertoa olennaisimpia asioita itsestäni.
Mikä on bloggaamisen ikäraja? Onko sitä? Kuka sen määrää?
No, isketään todellisuus vasten kasvoja. Täytän kesäkuussa 13-vuotta. Joidenkin mielestä voin olla bloggaajaksi liian nuori, joidenkin mielestä se on taas aivan sopiva ikä. Olen aina tykännyt kirjoittaa ja tämä blogi on juuri oivallinen paikka käydä ajatuksia läpi. Kirjoitan tätä että omaksi ilokseni, myös siksi että tahdon saada asioihin uusia näkökulmia ja lisää perspektiiviä. Kaikkein henkilökohtaisimpia asioitani en tule kertomaan, enkä myöskään laittamaan kasvokuvia. Teen sen siksi, että tahdon suojella itseäni. Tiedostan hyvin sen, etteivät kaikki voi pitää kaikesta ja palautetta, oli se sitten negatiivista tai positiivista, ei pidä ottaa liikaa itseensä.
Mua on lähes aina kiehtonut tää blogin kirjottaminen, se on aina vaikuttanut siltä mun omalta jutulta. Pidän valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta, sekä omien mielipiteiden esille asiallisesti tuomisesta.
Stressaan helposti pienistäkin asioista, ja niiden asioiden takia esimerkiksi yöuneni kärsivät. Olen perinyt äidiltäni sen, että jos on tulossa joku jännittävä tai stressaava tapahtuma, uni ei vain yksinkertaisesti tule ollenkaan. Sitä vain pyörittelee päässään eikä se väisty unen tieltä.
Koulunkäynti on kaikki kaikessa. Harrastukset sen jälkeen. Harrastan partiota, pianonsoittoa, lukemista ja lenkkeilyä. Olen huomannut, että nuo joukkuelajit eivät vain sovi mulle. Ne urheilulajit joissa saa itse päättää mitä tekee, milloin tekee ja kauanko tekee on mun mieleen.
Asun siis oranssissa omakotitalossa yhdessä äitini, isäni, kahden pikkuveljeni, kahden koiran ja kahden marsun kanssa. Karvatassujen nimet ovat Kamu (3v.) ja Jyry (6v.). Marsut ovat taas Muru ja Ramos. Kyllä, jalkapallohullut pikkuveljeni nimesivät marsun Sergio Ramoksen mukaan. Murun nimi on taas sitten minun päästäni. Olen saanut kuulla paljon tuosta nimestä, että se on muka tyttöjen nimi, mutta se oli mulle alusta alkaen selvää, että siitä tulee mun oma kullanMuru.
Marsujen instagram: team_guineapig
En ole ikinä meikannut kouluun. Juhliin laitan vain ripsiväriä ja huulikiiltoa. Yläkouluun aion laittaa vain korkeintaan ripsiväriä, jos sitäkään. Jotkut meidän luokan tytöt meikkaa jo. Itse en koe vielä tarvetta siihen. Meikkaaminen on ihan okei, jos sitä ei vedä liian överiksi. Se on omalla tavallaan aika järkyttävää nähdä samanikäsiä tuolla täydessä tällingissä käsilaukut olilla menossa kouluun. 5-6-luokkalaisia! Luulen että jotkut ovat niin epävarmoja oman ulkonäön ja ihon suhteen, että se pitää peittää meikkivoiteen ja puuterin alle. Serkkuni nosti kerran esille hyvän kysymyksen: miksi tyttöjen pitää meikata, kun ne on muutenkin tosi nättejä?
Niinpä.
Mutta hei, sinä ihan mahtava tyyppi siellä! Ihanaa kun syystä tai toisesta eksyit tänne, tule ihmeessä joskus toistekin.❤
-Alma-