Naistenpäivän jurnutus

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä. Hyvää sellaista kaikille sukupuolille ja -puolettomille! Oma päiväni tosin alkoi hienoisessa ”harmituksessa”. Miksi niin?

Eilen tuli vastaan Imagen sivuilla oleva blogi, jossa Pasi Sillanpää kertoi miten nyt kannattaisi olla kolmekymppinen, valkoihoinen mies. Minun puolisoni täyttää nämä kriteerit ja totta vie, tämä näyttäisi pitävän paikkansa (tosin en ole samaa mieltä tuosta blogin Tinder-viittauksesta enkä usko, että miehen komeudella muutenkaan on kamalasti väliä).

Kuin todisteena tästä aamulla mies sai puhelun headhunterilta ja pääsi työhaastatteluun firmaan, johon halusikin työhaastatteluun. Pari päivää sitten mies sai työtarjouksen toisesta firmasta. Tämä on hienoa, olen ylpeä ja iloinen rakkaani puolesta ja kanssa. Yhtään väheksymättä mieheni ansioita hänen ei ole tarvinnut muuta kuin hankkia koulutus, käydä töissä ja olla hyvä työntekijä, jotta meili ja puhelin laulaa työtarjouksia. Toki alakin vaikuttaa asiaan.

Aamulla kotona leikkisästi sanailimme kun tuskailin omaa tilannettani, että olisi minunkin kannattanut syntyä mieheksi. En voi olla miettimättä, onko se tosiaan suurin kompastuskiveni. Olen ollut yli kymmenen vuotta työelämässä ja tehnyt aina parhaani niillä resursseilla, mitä on ollut. Olen mielestäni hyvä siinä mitä teen ja lojaali työntekijä. Olen hakenut useita paikkoja, tuloksetta. Työtarjouksia ei ole tullut.

Tässä varmasti taas alakin vaikuttaa asiaan. Naisvaltaisella ja taloudellisesti epävarmalla alalla on hankalampaa työllistyä. Lisäksi olen se lapsentekoiässä oleva nainen, joka vieläkin varmasti nähdään uhkana. En usko, jos joku jotain muuta väittää. Tiedän tapauksen, jossa työtekijä oli jopa niin lojaali työnantajalleen, että irtisanoutui itse raskaaksi tullessaan koska tiesi, että työnantajan talous ei kestäisi lapsensaannista johtuvia rasitteita.

Tällä hetkellä paikkaan töissä olevaa henkilöstövajetta tekemällä töitä, jotka ei normaalisti minulle kuulu ja ovat normaalien vastuideni ulkopuolella. En toistaiseksi tiedä, saanko tästä muuta korvausta kuin sankarin seppeleen. Mikään marttyyri en kuitenkaan ole (tai ainakaan halua olla) ja onneksi olen aina uskaltanut itse kysyä palkankorotusta tai -lisää, jos tilanne on sitä vaatinut. Tai vaikkei vaatisikaan: kukaan muu ei sitä puolestani kuitenkaan tee. Kehotankin jokaista naista tekemään niin, kysy sitä liksaa lisää, p*rkele! Luuletko, että miehet ujostelevat tehdä niin? Niin, en minäkään.