Déjà-vu!

Olen kokenut tämän ennenkin. Istuin Haartmannin ensiavussa samassa tuolissa, saman huoneen edessä ja saman asian takia kuin neljä kuukautta aiemmin. Ajatuksenikin pyörivät ympäri samojen asioiden ympärillä kuin viimeksi. Ehkä se ei olekaan niin paha. Ehkä se on jotain muuta. Ehkä ylireagoin. Entä jos kuitenkin vain kuvittelin… Epätoivo ja toivo vuorottelivat pääni sisällä.

Kyllä tämä on nyt tainnut mennä poikki uudestaan.

Vaikka sain lopullisen tuomion ja tiedon tulevasta leikkauksesta vasta useiden lääkärikäyntien ja magneettikuvausten jälkeen, sisimmässäni tiesin jo Haartmannin aulassa odottaessani mitä edessä olisi. Silti lääkärin sanat iskivät kovaa vasten kasvoja. Here we go again! Seuraavaksi marssin, tai no oikeastaan linkutin tuttuun tapaan Töölön sairaalaan hakemaan Mr. Walkeria (kuva alla). Long time no see! Mr. Walker ei kyllä yhtään ole tyyppiäni. Tämä rujo ja huomiota herättävä kaveri on minun makuuni turhan jäykkä ja korrekti. Toisaalta en tulisi toimeen ilman häntä. Perhanan miehet!

Saanko esitellä; Mr. Walker.

Sairaalasta yrittivät tuputtaa mukaani myös kainalosauvoja, mutta siitä kieltäydyin välittömästi! Nuo eivät tule kotiini kaatuilemaan ennen aikojaan. Leikkauksen jälkeen meidän huikea kolmikko (tai tarkasti ottaen nelikko) olisi koossa taas, halusimmepa tai emme. Minä, Mr. Walker ja kepit. Meillä on taas aikaa hengailla yhdessä kaksi-kolme kuukautta. Mahtavaa!

Kiitos ihanalle työkaverilleni mahtavasta tsemppikuvasta! Harmikseni hauikset eivät ole kasvaneet ihan noin suuriksi, mutta jalan lihaskato on kyllä huomattava kuten kuvassakin. Äsh!