Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista…
En ole koskaan nälkää nähnyt, mutta tiukoilla olen ollut. Lukioaikoina asuin yksin eikä pienellä paikkakunnalla ollut töitä kaikille halukkaille. Vanhemmillani ei ollut juuri antaa rahaa (eikä ylpeyteni tietenkään sallinut pyytää apua) joten elin opintotuen turvin. Parhaan ystäväni äiti laittoi minulle toisinaan niin sanottuja avustuspaketteja. Voi niitä onnen päiviä! Muistan vieläkin sen riemun tunteen kun pyöräilin treeneistä kotiin ja ohjaustangossa roikkui muovikassi jossa oli ystäväni äidin leipomaa tuoretta rieskaa (ja hei, rieska on meilläpäin pullea hiivaleipä, eikä mikään littana läpyskä), omatekoista mansikkamehua, voita ja iso pala ihanan rasvaista juustoa.
Kerran muovipussi hajosi kesken pyörämatkan ja lasinen mehupullo hajosi keskelle katua. Eiiiiiiii! Olin musertunut. Itkin isoja, katkeria kyyneleitä. Kyse ei ollut vain mehusta. Minua ei harmittanut pelkästään se, etten saisikaan nauttia makeasta mehusta vaan se, että toisen näkemä vaiva pirstoutui säpäleiksi jalkakäytävälle. Onneksi leipä, voi ja juusto saivat vain ulkoisia kolhuja 😉
Rakastan aamiaista! Mitä runsaampi, sen parempi. Ilman aamupalaa päivä ei lähde kunnolla käyntiin!
Muistan myös kuinka ostin viimeisillä rahoillani kissalle ruokaa itseni sijaan. Minä kyllä saisin ruokaa taas seuraavana päivänä koulussa. En ole koskaan ymmärtänyt valitusta kouluruuasta. Ei se nyt mikään gourmet-elämys ollut, mutta pääosin ihan hyvää ja ravitsevaa. Minulle se oli myös iso pelastus kun rahaa oli vähän.
Pahimpaan makeannälkään söin toisinaan raesokeria kun kaapista ei muuta löytynyt. Silloin päätin, että ruuasta en sitten aikuisena tingi! Ja se päätös on pitänyt. Minulle ruoka ei ole pelkästään polttoainetta. Siihen liittyy makuelämyksien lisäksi monia hyviä hetkiä ja suuria tunteita. Eikä kyse ole vain hienojen ravintoloiden upeista annoksista, vaan kotiruokailukin voi olla elämys. Pääasia, että ruuasta nauttii.
Vaikka painonpudotus perustuukin siihen, että syö vähemmän kuin kuluttaa, niin uskon kuitenkin enemmän hyvän ja laadukkaan ravinnon järkevään syömiseen kuin tiukkaan kalorien laskemiseen. En ole koskaan ollut laihdutuskuurilla. Herkkulakossa kylläkin. Sitä kesti parhaimmillaan viikon. Mitä enemmän mietin mitä en (mukamas) saisi syödä, sitä enemmän ajatukseni alkavat pyöriä syömisen ympärillä, ja himoni ”kiellettyjä” ruokia kohtaan kasvaa vastustamattomaksi. Mieluummin siis syön pääsääntöisesti järkevästi ja kuuntelen kehoni tarpeita kuin laskeskelen jokaisen suupalan kalorit.
Erilaiset salaatit ovat loistavia kesäruokia. Variaatioita löytyy jokaiseen makuun.
Helppohan sinun on sanoa kun olet noin laiha. Huoh! Ihmiset eivät usein ymmärrä, että teen ruuan suhteen valintoja joka päivä. En syö suklaata aina kun mieleni tekee. Täytän lounaalla ensin ison osan lautasestani salaatilla ja vasta sen jälkeen otan lämmintä ruokaa. En aina ota jälkiruokaa. Pyrin syömään paljon kasviksia. Välttelen turhaa rasvaa. Nyt joudun miettimään syömisiäni tavallista enemmän kun en voi liikkua entiseen malliin.
Hyvä ruoka ei aina tarkoita isoja määriä kermaa, voita ja sokeria. Mutta kyllä niillekin on paikkansa! Pidän herkuista. Syön makeaa useamman kerran viikossa, mutta yritän pysyä kohtuudessa (yleensä onnistun siinä aika hyvin). Nuoruusvuosien irtokarkkiöverien jälkeen olen opetellut nauttimaan herkuista pienemmissä määrin kerralla. Toisinaan tyynnytän makeanhimoni maustamattomalla jogurtilla, myslillä ja tuoreilla marjoilla. Eihän se nyt ole sama kuin suussa sulava Fazerin sininen, mutta hätätapauksessa oikein toimiva kombo.
Mutta auta armias, jos jossain on tarjolla KUNNON KORVAPUUSTEJA (ja nyt en tarkoita kuppaisia pakasteversioita) niin silloin lähtee! Korvapuustin pitää olla ISO, sopivasti rasvainen ja kuorrutettu kauttaaltaan raesokerilla. Slurps!
Lapsuuteni herkku, vanha kunnon köyhä ritari! Paras versio tulee ranskanleivästä.