Must on tullu urheiluhullu

Juosta, uida, pelata.

Miten kaipaankaan sitä tunnetta.

Sydän hakkaa hulluna,

adrenaliini nostaa tunnetta.

Lihakset huutaa armoa,

tahdon lisää tätä kidutusta!

Kroppa tahtoo luovuttaa,

mieli tsemppaa jaksamaan.

Voiko olla mitään siistimpää,

samalla ihanaa ja niin hirveää.

En jaksa odottaa, mutta kun en voi muutakaan!

Toisinaan ajatukseni kiertävät samaa kehää yhä uudestaan ja uudestaan. Haluan päästä liikkumaan, kunnolla! Pääosin olen hyväksynyt sen, ettei se juuri nyt ole mahdollista. Välillä taas en. Uhmani ei kuitenkaan tilannetta muuta. Onhan sinulla koko loppuelämä aikaa urheilla. Joo, mutta eipä se alakulon hetkinä paljon lohduta.

Huonoina päivinä olen niin täynnä epätoivoa ja surua etten tiedä miten päin olisin. Tuntuu, että hajoan palasiksi siihen paikkaan. Hyvinä päivinä (joita on onneksi koko ajan enemmän ja enemmän) järkeni vetää voiton tunteista ja tulevat urheiluhaaveet lämmittävät mieltäni. Kohta olen taas kentällä maila kädessä, juoksen tuulispäänä pitkin Viikin pellon pientareita tai kyykkään reidet tulessa kuntosalilla!

Tänään on yksi hyvistä päivistä. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!