Palasimme torstaina aamupäivällä perheeni kanssa Ruotsin risteilyltä. Tukholmassa aurinko porottti kirkkaalta taivaalta ja lämpö hiveli hipiää. Ah, olisinpa voinut jäädä sinne! Helsingissä sitä vastoin vastassa oli sade ja kolea tuuli, mutta onneksi myös hyvä ystäväni. Ei taksijonossa värjöttelyä. Kiitos kyydistä!

Lapsille jo pelkkä laivalla oleminen oli elämys, puhumattakaan kivasta leikkipaikasta ja uimaosaston aktiviteeteistä. Minä en tietenkään moiseen vesi iloitteluun voinut osallistua joten piti keksiä muuta puuhaa…

Aalloilla seilaten, omasta hetkestä nauttien.

Reissu meni kokonaisuudessaan paremmin kuin mitä osasin odottaa. Pahimmat kiukut ja pahat mielet taisivat unohtua kotiin. Loistavaa! Laivalla liikuntarajoitteisten liikkuminen on otettu hyvin huomioon. Ei kynnyksiä joihin jää jumiin eikä hisseissäkään ollut pahempia ruuhkia. Rullailinkin onnellisena pitkin laivan ”kävelykatua” edestakaisin. Ji-haa! Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, että useammin kuin kerran erinäisissä tilanteissa muut matkustajat tarjosivat pyyteettömästi apua. Tietenkään avun vastaanottaminen ei ole (minulle) helppoa. Hätäpäissäni taisin kuitenkin muutaman kerran myöntyä 😉

Suurimman haasteen tuolin kanssa liikkuessani kohtasin aamupalalla. Istumatasosta ei kunnolla nähnyt mitä pöydällä olevien kulhojen sisällä on. Tulipahan otettua lautaselle ennakkoluulottomasti kaikenlaista herkkua.

Ensimmäisenä iltana kävimme nauttimassa perinteisen buffet-illallisen (jossa tulee aina syötyä liikaa – emmekä edes ottaneet lämpimiä ruokia). Toisena iltana söimme á la carte -ravintolassa. Palvelu oli loistavaa ja ruoka herkullista.

Siikaa, eikä yhtään liikaa. Loistavia makuja, simppeliä ja puhdasta.

Parasta reissaamisessa on kuitenkin se, ettei tarvitse tehdä arkisia askareita. Ei pyykinpesua, siivoamista tai ruuanlaittoa. Kättä vaan taskuun ja homma toimii. Kunpa vaan olisi isommat ja täydemmät taskut 😉

Kotiin tullessa minuun iski pienoinen masennus. Takaisin arkeen, äsh. Arjen tylsyys korostuu varsinkin nyt kun kaikki tekeminen on tavallista työläämpää. Jo pelkkien matkatavaroiden purkaminen vie tuplasti enemmän aikaa kuin normaalisti. Toimistotuolilla rullaillen saa sentään asioita siirrettyä paikasta A paikkaan B, kun taas keppien kanssa ei juurikaan voi mitään kannella.

Olen viime aikoina viettänyt sen verran paljon aikaa kotona, että aivoni miettivät koko ajan kuumeisesti mihin voisi sännätä pakoon näitä seiniä. Ja tätä arkea – vaikka vain hetkeksi! Kunpa vaan voisin kävellä ulos ja mennä minne nokka näyttää. Miten helppoa onkaan kun voi ITSE liikkua. Hah, voinhan sentään rullata itseni vessaan ja lukita oven. Joskin pian joku on oven takana kolkuttelemassa. Huoh!

Kun jalkani on taas kunnossa, sekoankohan minä kuten ystävieni kissa kun he palasivat reissusta kotiin? Kissa sai totaalisen hepulin ja juoksi kuin hullu ympäriinsä. Toivottavasti en sentään innostuksissani pure ketään kuten Herra Heppuli 😉

Herra Heppuli – kissa ilman karvoja, nahka suloisesti rutussa. Rakastaa pehmeitä vilttejä, lämpöä ja parmankinkkua.