Puukko heiluu

Leikkauspäivän aamuna 9.6.2016 puhelimeni herätyskello pärähti armottomasti soimaan kello 5.30. Se on menoa nyt. Leikkaussaliin pääsin lopulta puolilta päivin. Sitä ennen ehdin käydä päässäni läpi kaikki kauhuskenaariot epäonnistuneesta leikkauksesta taivaanporttien kolkutteluun. Väänsin monet itkut. Jännitti ja ahdisti.

Seuraavat sekavat muistikuvat ovat osastolta. Leikkauksen jälkeinen ilta ja yö olivat yhtä kipua, lääkettä, kipua, lääkettä ja unia joissa ei ollut päätä eikä häntää. Muistan vain painelleeni hälytysnappia joka kerta kun havahduin villeistä unistani. Seuraavana aamuna sainkin kuulla saaneeni oksikodonia aikamoisen satsin yön kuluessa.

Aamupalaa!

Normaalisti tuo lyhyt, mutta sitäkin suloisempi lause olisi saanut minut hyräilemään onnesta. Rakastan aamupalaa! Mitä runsaampi, sen parempi. Brunssit ovat suuri heikkouteni. Muutamia hyviä paikkoja nyt mainitakseni; Köket, Dylan, Cardemumma, Klaus K… Valitettavasti tällä kertaa tuo lausahdus aiheutti vain oksennusreaktion. Hirveä olo. Pahin krapula ikinä 😉

 

Hengissä, viuh!

Aamupäivällä lääkäri tuli kertomaan, että leikkaus oli mennyt nappiin. Sain uutta jännettä vartaloni omista varaosista. Aika huikeaa! Siirteenä käytetyt jänteet ovat polven koukistajia- ja säären sisäkiertäjiä (semitendinosus ja gracilis).

Ja sitten jumppaamaan.

Taivutin ja koukistin nilkkaani kivun vihloessa jokaisella millillä. Eikä tuskaa helpottanut tieto siitä, että olin kuntouttanut jalkaani 4 kuukautta turhaan. Jänteideni päät eivät olleet ensimmäisen hoidon (konservatiivinen kipsaushoito) aikana koskaan löytäneet toisiaan joten ”parantuminen” oli tapahtunut ympäröiviin kudoksiin. Jänteiden väliin oli jäänyt noin 3 cm mittainen rako. Oli siis vain ajan kysymys milloin ne pamahtavat irti ja homma alkaa alusta. No, parempi 4 kuukauden jälkeen kuin myöhemmin (uusi akillesjänteen re-ruptuurasta kärsivien sanonta). 

Nyt jalastani tulee entistä(?) ehompi. Ja on ainakin jännettä millä mällätä ;)