Ihmisen onnellisuus kumpuaa niistä asioista, jotka sinulle itsellesi ovat tärkeitä. Kuitenkin ydin onnellisuudesta tulee hyvin yksinkertaisista asioista, läheisyydestä, kunnioituksesta, ilosta, surusta, elämän ylä- ja alamäestä, naurusta, asioista, joita saat tehdä ja jotka tekevät sinulle hyvää. Itse kaipaan tällä hetkellä sellaista elämää, jossa minulla olisi aikaa enemmän liikunnalle ja asioiden yhdessä tekemiselle. Se on itselle sellainen elämän suola, että sen puuttuessa tai jäädessä vähemmälle kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tasoni laskee varsin apaattiselle tasolle. Inhoan passiivisuutta. Muutos kuitenkin vaatii tällä hetkellä aikaa ja organisointia enemmän kuin uskoin, mutta nyt olen päättänyt että kohti parempia aikoja on vain pakko alkaa puskemaan läpi, että itsellä olisi parempi olla. Olen hyvin tyytyväinen nykyiseen elämämääni, mutta… Nyt se mutta tuli ,  mutta mielestäni aina voi tehdä elämästä parempaa. Niiden ei tarvitse olla isoja asioita. Ne voivat olla hyvinkin pieniä. Esim. Että hymyilee enemmän, tai päättää opetella jonkin uuden taidon. Tai päättää mennä metsään. Ihan mitä vain, mikä siihen omaan elämään tuntuu sopivalta.

Elämän eri vaiheissa tapahtuvat kriisit, isot tai pienet, laittavat joskus ajatusmaailmaa uusiksi ja täsmentävät ja priorisoivat meille, mikä lopulta elämässä on tärkeintä, se että kuoletko sinä yksin ja unohdettuna tai vihattuna, vai toisen käden pitäessä sinua kädestä ja sanoessa että sinä olit elämäni valo ja rakkaus, kaiken sain ja enemmän, ja nyt on aika lähteä kun työni on tehty. ❤️ Mene ja tiedä, kumpi parempi, veikkaan jälkimmäistä, mutta onnellisena kannattaa sitten joskus lähteä, se on varma!

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Jos olet onnellinen, ja ei kaipaa mitään. Mikä on sinun elämäsi onnen tarkoitus ja syy onneen? Jos taas tunnet että et ole onnellinen tai muuten elämässä menee hyvin, mutta jokin puuttuu, niin mikä se on, joka saisi sinut tuntemaan onnea?

Äiti. Suomenkielen kaunein sana? Onko ?

Mitä äitiys toi minulle? Mitä äitiys on hyvässä ja pahassa?

Minulle äitiys oli jos ei nyt iso haave, niin haave toteuttaa kuitenkin nuorena. Kuvittelin kuitenkin silloin nuorempana äitiyden pehmeäksi ja pörröiseksi unelmaksi kotona lasten kanssa, mutta silti kuitenkin ajan saatossa, vuosia lisää saadessani, huomasin siinä ajatuksessa ihan vain  ”pienen” utopian. Haaveeni kuitenkin niin ikään parikymppisenä toteutui: minulla on kaksi minulle maailman rakkainta lasta, kohta teini-ikäinen poika ja uhma-ikäinen tyttö. Jotain ”aikaa” siis eletään koko ajan. Aika on mennyt siivillä enkä oikein voi käsittää, että näistä isollakin ikähaarukalla syntyneistä pikkunyyteistä on kohta kasvanut leikki-ikäisiä, sitten kouluikäisiä, sitten nuoria ja lopulta aikuisia lapsia. Hurjaa se aika siis menee.. Nyt olen hetken aikaa opetellut uusperheen äitinä olemista. Ja voin sanoa olevani onnellisin minä tässä vaiheessa elämää, emmekä kaipaa tähän lisää ainakaan juuri nyt. Joskus tulee vielä aika, kun minusta tulee kotoa pois muuttaneiden lasten äiti, ja totuttelen siihen, ettei niitä nyyttejä ja kainaloon kiipeilijöitä, teini uhmassakin rakkautta kaipaavia lapsukaisia enää ole minun katon allani, kuin korkeintaan käymässä, ja kuka tietää, ehkä joskus vielä saan olla mummi. Sen roolin ottaisin kyllä mielelläni sitten seuraavaksi tulevaisuudessa vastaan.

Vietämme äitienpäivää tänään 10.5.2020, ja tämä päivä sai minut pohtimaan äitiyttä, äidin roolia, äitiyden eri muotoja. Olen hyvin todennäköisesti törmännyt samoihin ajatuksiin ja tunteiden kirjoihin, joita muutkin naiset, jotka äidin roolin ovat saaneet tehtäväkseen, miettivät ja pohtivat näitä asioita.

Äitiys on yksi naisen elämän suurimpia haasteita. Useimmat äidit kokevat tässä uudessa roolissaan suurta onnea ja iloa ja hurjan kirjon kyllä muitakin tunteita, ja sekavaa ristiriitaisuuttakin monista asioista ja tunteistaan. Meillä äideillä on kuitenkin samanaikaisesti valtava paine onnistua, sillä vallalla on nykypäivänä hyvin vahva äitimyytti, eli kuva äidistä, joka on aina hyvä, väsymätön, kärsivällinen ja lempeä ja kaikkivoipa kaikin puolin. Äidit vaativat itseltään aivan liian paljon, ja ympäristölläkin voi olla selkeitä odotuksia siitä, miten ns. ”hyvä äiti” toimii. Niin helposti meille äideille tulee mm. lapsen ravinnosta, nukkumisesta, oppimiseen taidoista kuin perheen säännöistäkin ja roolimalleista äitien välinen kilpailuareena. Siinä kilpaurheilussa ei ole kuin häviäjiä. Jokainen urheilee tässä lajissa omalla tyylillään, ja kaikki voittavat joskus.

Äitiys muuttuu, kun lapset kasvavat ja itsekin tällä matkalla kasvaa, joko suuntaan tai toiseen, välillä takapakkia, sitten taas eteenpäin. Äitiys on valtavan vastuullinen tehtävä. Siloisen ja pehmoisen vauvanyytin mukana saat paitsi iloa,surua,mutta myös pelkoa esimerkiksi lapsen tulevaisuudesta tai terveydestä, mutta myös syyllisyyttä mm. omasta riittämättömyyden tunteesta, omasta toiminnasta, että olenko toiminut oikein lastani kohtaan tai lapseni etua ajatellen, näitä on siis niin paljon, ettei tähän kaikkea edes riitä kirjoittaa, mutta varsin laaja tunteiden skaala siis. Ainakin itse olen saanut katsoa lapseni kautta, kyytiin peilistä, ehkäpä jopa aivan lapsuudesta saakka kumpuavia kipujani, ja katson niitä edelleen, joita lapseni minussa nostavat pintaan sitten vähän väliä, joten voisi sanoa, että lapsen kautta saa myös matkan oman minuuteen, joka on kuin pikakelaus lapsuudesta aikuisuuteen. Alkaa varmaan ulkopuolisen silmin näyttää varsin vuoristorata meiningiltä.. Sitähän se välillä onkin.

Äitiyteen voi liittyä myös monia kipeitä ja vaikeitakin tunteita ja asioita, minun omani ovat vain murto osa äitiyden meressä. Äitiys on siitä ristiriitainenja jopa vaikeakin aihe kirjoittaa, koska siihen liittyy niin paljon erilaisia tunteita, historiaa, että vain jokaisen oma kokemus ja äitiin liittyvät asiat ovat niin yksilöllisinä koettavia. Toisille se on työtä, verta, hikeä ja kyyneleitä, toisille silkkaa onnea ja iloa, pieniä käsiä ja varpaita, pusuja ja halauksia. Toisille menetettyjä hetkiä, puuttuvia pikkuisten jalkojen tanssahtelua, enkelin siipiä ja muistoja.. Olen pahoillani,  jos olet menettänyt sen joka teki sinusta kerran jos useamminkin äidin tai oma äitisuhteesi on hankala tai jotain vaille siinä olet jäänyt tai et ole saanut kokea äitiyttä monista toiveistasi ja haaveistasi huolimatta.

Kuitenkin tärkeintä on myötätunto ja inhimillisyys eritoten itseä kohtaan. Itselleenkin on tärkeää antaa anteeksi. Omassa vanhemmuudessa ja äitiydessäkin on hyvä olla armollinen itselleen. Tässä maailmassa riittää kilpajuoksua riittävästi ja äitiydestä ei sellaista tarvitse tehdä. Pitäkäämme äitys pyhyytensä puolesta erossa kaikenmaailman kilpailemisesta ja profetoinnista. Äitiys tuo armolahjoista suurin ja ristiriitaisin.