Mörköjen yö

Kävelen pitkin joenrantaa ja itken. Tuntuu että sydämeni räjähtää tuskasta jota tunnen – minun tyttäreni on poissa. Äkkiä olenkin kummipoikani kotona ja etsimme epätoivoisesti pientä taaperoa. Paniikkia, tuskaa, pelkoa ja itkua.

Herään nyyhkyttäen ja täristen. 

Hetken joudun todellakin keskittymään tähän hetkeen ja todellisuuteen. Se oli unta – se oli unta – se oli unta!!

Nousen ylös ja hieman horjahdellen käyn kurkkaamassa isänpäiväksi kotiin tullutta tytärtäni, joka nukkuu tuhisten takkahuoneessa. Turvassa.

Päätä särkee, nenä on tukossa ja tärisyttää, kuume taitaa olla vaihteeksi noususuuntainen. Keitän vettä, kaadan mukiin pussillisen flunssalääkettä ja hörpin äitelän litkun mahdollisimman kuumana sisuksiini.

Taitaa mennä tämäkin päivä potiessa.

Onneksi möröt, pirut ja muut pahat henget eivät päiväsaikaan ripottele painajaisia tautisen uniin. Mikähän siinäkin on, että painajaiset viihtyvät vain yöunien maailmassa?