Kun ilo katoaa elämästä, terapeutin metsästys vol. 2

Kun siis tyttäreni oli vinki-vink-vinkannut, että voisi olla antoisaa jutella ”ammattilaisen” kanssa, soitin oman alueen terveysasemani psykiatriselle sairaanhoitajalle ja juteltuamme tovin hän totesi, että koska en kuullosta täysin sekopäähullulle (hahahhaha) tai siltä että olisin suunnittelemassa itsemurhaa, ei hänen resurssinsa valitettavasti riitä avukseni. Hän suositteli ottamaan yhteyttä paikalliseen kriisikeskukseen (vastaa vähemmän akuuteista tapauksista) ja varaamaan keskusteluaikaa sinne, keskustelu ulkopuolisen kanssa kun hänen mielestään voisi tarpeen ja avuksi minulle olla. Kiireistä olisi sielläkin kuulema ja jos en aikaa saisi, lupasi hän ihanana ihmisenä minut omaan päiväänsä mahduttaa edes muutaman keskustelukerran verran!
Että siellä istui ihminen oikealla pallilla <3

Sain ajan kriisikeskukseen kuitenkin tosi nopeasti ja kävin siellä useampaan otteeseen keskustelemassa. Tai eipä se  oikeastaan mitään keskustelua ollut, nainen istui toisella sohvalla ja kuunteli mitä minä puhuin.
Puhettahan minulla riittää yli omankin tarpeen, mutta olisin jonkinlaista johdattelua kaivannut, koska nyt minä suolsin suustani aikamoisella tajunnanvirralla tekstiä täyttääkseni naisen totaalisen vaikenemisen kattaman hiljaisuuden.
Ehkä kriisikeskuksen työntekijöiden tehtävä onkin vain kuunnella, mutta minä kyllä koin sessiomme hieman yksipuolisina. Tokihan puhuminen auttaa ja olo oli ainakin hetken sessioidemme jälkeen kevyempi.

Olin töissä osallistunut unitutkimukseen, mihin liittyen saimme täyttää monisivuisen kyselyn elämänlaadusta jne. – Kysely avattiin myöhemmin vastanneille ja minä sain siinä kehoituksen ottaa yhteyttä työterveyteen, koska vastausteni mukaan minulla on oireita uupumuksesta/masennuksesta ja niihin olisi hyvä puuttua työkyvyn ylläpitämisen tiimoilta.
Kriisikeskuksessa mainitsin tästä tuloksesta ja nainen (mikähän hänen tittelinsä oikein on…) oli samaa mieltä asiasta ja kehoitti ottamaan yhteyttä työterveyteen, esitti myös ajateltavaksi mielialalääkityksen mahdollisuuden.
Työnnän itseeni nivelpsorin/psorin takia jo sellaisia myrkkyjä, että asiasta en mitenkään innostunut, vaikka mitenkään yleismaailmallisen lääkevastainen en olekaan.

Työterveyshoitajan vastaanotollekin pääsin nopeasti.
Kävimme läpi unitutkimuksen tulosta ja hän jututti minua muutenkin kysellen elämäntilanteestani monipuolisesti. Kerrottuani isäni aivoverenvuodosta, äidin aivokasvaimesta, omasta sairastamisestani ja sillä hetkellä epäselvästä diagnoosista luomenpoistoon liittyen sekä nykyisestä osallisuudestani vanhempien arjen apuna toimimisessa hän varasi minulle ajan lääkäriltä ja totesi, että jaksamiseen on nyt puututtava heti.
Hän ei ole kalan yseisen ammattilainen, mutta hänen mielestään olen kokenut trauman ja juuri nyt uupumassa kovaa vauhtia.

Koska olen tiukasti työikäinen, niin työterveyshoitajan mielestä minun tulisi lähteä etenemään polkua kohti KELA-korvattua psykoterapiaa.
Polku etenisi seuraavanlaisesti:
1) lääkärinvastaanotto: jos lääkärin mielestä asia olisi ajankohtainen ja avuksi minulle, hän kirjoittaisi lähetteen ja maksusitoumuksen psykiatrille, jonka luona minun tulisi käydä kaksi kertaa.
2) Ensimmäisen psykiatrikäynnin jälkeen minun tulisi hakea itselleni terapeutti.
3) Vähintään kolme kuukautta ensimmäisestä psykiatrikäynnistä, toinen psykiatrikäynti – ja näiden välissä minun olisi pitänyt terapeutti löytää ja hänen kanssaan jo aloittaakin.
4) Psykiatrin kanssa/avulla laatisimme sitten KELAlle hakemuksen tuettuun psykoterapiaan.
5) KELA hyväksyy hakemuksen ja jatkan terapiaa omavastuuta maksaen tuetun ajan.

Toivottavasti KELA asian hyväksyy siinä vaiheessa kun asiassa on edetty siihen pisteeseen. Kerran viikossa käyminen psykoterapeutilla ei ole ihan halpaa hommaa ja pahoin pelkään etteivät minun euroni siihen täydellä hintaa riitä.

Nyt olen siis vaiheiden kaksi ja kolme välissä – olen sopinut kartoitus-/tutustumiskäynnit kahden terapeutin kanssa ja toivon jomman kumman osoittautuvan sopivaksi ja meidän päätyvän työskentelemään yhdessä.

Eli lisäpostauksia tulossa siinä vaiheessa kun uutta asian tiimoilta tapahtuu.