Lasse Nousiainen: Itärajatapaus

Lasse Nousiaisen Itärajatapaus tuo päähenkilöt taas tänne kotiseudulleni, Iloiseen Itä-Suomeen ja kyyti on kylmää.
Aloin lukea kirjaa ehkä hieman väärässä mielentilassa, koska ehdin ärsyyntyä (jälleen kerran) Susirajalaisten junttimaisuuden ja urpouden esiinnostamisesta, kunnes muutaman sivun päästä asetuin ja tajusin että
Hei tässähän mennään sarkastisen huumorin siivin!

Perhe (äiti, isä ja takapenkiltä kommentoiva Sami) on kesälomamatkalla kohti Itä-Suomea ja siellä asustavia sukulaisia, kohde ei ole mieluisa varsinkaan äidille ja isälläkin taitaa kyseessä olla pitkältä velvollisuus.
Sukulaiset tuntuvat olevan toinen toistaan omituisempia ja Helsinkiläistynyt kirjailija-isä ei sopeudu heidän joukkoonsa sen helpommin kuin lapsuudessaan.
Nykypäivästä tehdään takautumahyppyjä isän nuoruuteen 80-luvulle päiväkirjapätkien avulla ja päiväkirjoihin palataan  nykypäivässäkin, kun paljastuu että kadonneiksi luullut vihkoset ovatkin tallessa Samin mummolla…

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän siitä pidin  – alun närkästymiseni Susirajalaisten mollaamisesta vaihtui hihittelyyn kun Nousiainen pääsi vauhtiin – osansa saivat myös kliseiset Kehä kolmosen eteläpuolen asukit sivistyksen pintakiiltoinenn ja kertomus muuttui sivu sivulta herkullisemmaksi: karikatyyrihahmot molemmissa leireissä oli kuvattu vangitsevan riemukkaasti.

Ja mitä ihmettä Samista paljastuikaan!

Kirjan loppu jätti sydämeen lämpöisen hehkun <3