Loppukesän stressilista

Vaikka ulkona on yhä suorastaan kuuma, kesä valuu armotta kohti suloista syksyä. Paljon siitä, mitä alkukevään hurmassa suunnittelin tekeväni on tekemättä ja kas, huomaan stressin kurkkivan kompostin takana…

Metsänpuoleinen puuaita on romahtanut muutaman metrin matkalta ja sitä olen mielessäni korjannut koko kesän. Siis IHAN KOKO KESÄN. Jos se olisi julkisivuaita, niin luulen että nopeammin olisi se korjaantunut, mutta kun eihän se tuolta pihanperiltä silmään satu.
Joten siellä se rumotti edelleen kun äsken virittelin aitaan valoköysiä ja omatunto kolkutti kolmasti ja kovaa otsalohkossa.
Kai se on pakko korjata ennen talvea, mutta josko sitten kun sireenipuskat ovat lehtensä pudottaneet ja sekaan sopii vähän paremmin työkalujen kanssa touhuamaan?

Viime talvena katolta tuli kerralla normaalia suurempi ja raskaampi lasti lunta suoraan pihakeinumme päälle ja keväällä siihen istuessani huomasin, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan. Joitain tukilautoja ja mitä-lie-muuta oli vinksahtanut ja pari peräti irronnut. Ei voinut keinua keinussa keveästi kesäiltoina, mutta eipä vaan ole saatu sitä korjattua.
Yksin en sitä jaksa vaatrata (kun on sellainen vanhanaikainen kaks-vastakkain keinu) ja Turjaketta ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ruumillista työtä, hui!
Eli tuolla se kenottaa keinuparka ja odottaa ihmeparantumista.

Perennapenkitkin ovat totaalisen hunningolla, en ole saanut itseäni kitkemään niitä mitenkään järjestelmällisesti ja ne näyttävät todella rutuisilta. Häpeäsin, jos osaisin, mutta nyt vain stressaa.

Huttusen (robottiruohonleikkuri) leikkuuterät ovat vaihtamatta ja pahoin pelkään että jäävät vaihtamattakin tänä kesänä (kun eihän se nyt enää kauaa tarvi leikata…).

Ihan järkyttävää miten saamaton ja tekemätön, patalaiska eukko minä olen ollut koko kesän!

Ei ole myöskään mansikoita, mustikoita tai vadelmia kerätty saatikka pakastettu, puskasta olen suoraan suuhun kahlonut mustaherukoita ja omenat näkyy putoilevan maahan niin että puput niistä evästä saavat.

Voi apua.

Pitäisiköhän minun aloittaa reippaampi ryhtiliike elämässäni, etten ihan litisty stressitaakan alle.

Vaan jaksaisko tuota.