Reumapolilla kilahtelua

Minulla oli vuosikontrolli reumapolilla ja olinkin odotellut sitä suorastaan innolla, koska viime kuukausina on alkanut tuntua siltä, ettei biologinen lääkkeeni Cosentyx enää oikein pure. Nivelkivut ovat palanneet ja aamuisin ylösnousu on hi-das-ta ja rau-hal-lista, koska kroppa ei vain taivu ja toimi niinkuin haluaisi.
Minä ehdin käyttää Cosentyxiä vajaat kaksi vuotta ja tänä aikana autuaasti unohdin täysin miten inhottavaa elo voikin olla kun keho sinkoilee kipusalamoita ihan perusliikkeitä tehdessä: poimiessa tavaroita lattialta, solmiessa kengännauhoja, napittaessa farkkuja…sata salamaa soi ja epävireinen jolahtelu kaikuu!

Labrat oli käyty ja olin listannut koko vuoden kiusanneet infektiotkin antibiootteineen sekä pistänyt ylös asioita, joista halusin kysyä.

Mutta.

Tervehdysten jälkeen lääkäri alkoi sättiä sairaanhoitopiirin valitsemaa tietojärjestelmää minulle, moite varmasti ihan aiheesta sinällään (vaikka ei minulla asiaan mitään osallisuutta), koska hän ei ollut päässyt katsomaan mitään vuotta 2016 vanhempia potilastietoja tai tutkimuksia. Mutta korvaani särähti siinä yhteydessä ilmaistu epäily, että josko minunkin osaltani koko diagnoosi väärä olisi enkä edes nivelreumaa sairastaisi. Lääkäri jupisi kuinka ”täällä on tehty ihan vääriä diagnooseja ja…” Myös ruusuksi diagnosoidun viimeisimmän infektioni todenperäisyyttä hän epäili – ja jos nyt minulla ruusu olikin, niin hoito oli sitten aivan vääränlainen.

Kun aloin kertoa voinnistani ja siitä kuinka cosentyx ei tunnu enää toimivan, infektiokierteestä ja siitä kuinka myös Metoject on uudestaan alkanut aiheuttaa pahoinvointia hän töksäytti  lievästi alentuvalla äänesävyllä kuinka potilaiden kokema pahoinvointi on kyllä ihan korvien välissä, ei tämä lääke aiheutta pahoinvointia.

Siinä vaiheessa minulta paloivat käämit.

Avautumiseni meni jotenkin näin:
Anteeksi, mutta nyt on pakko kommentoida, että jos mulla ei olisi semihyvä päivä, niin räjähtäisin kunnolla, onneksesi aamupäivä on ollut ok, niin äsähdän vain vähäsen:
mie olen käyttänyt trexania vuodesta 2006 ja alkuun pahoinvointi oli sitä luokkaa, etten ollut työkykyinen pistopäivän jälkeen, sivuoire poistui kun käyttöä olin jatkanut kuukauden- pari. Nyt pahaolo on tullut takaisin – ei niin voimakkaana vielä kuin alussa, mutta pistos pistokselta pahempana.
Ja sinähän et pysty tietämään mitä ja miten minä jotakin koen – kun minä voin pahoin, niin MINÄ tiedän ja tunnistan sen kyllä aivan sataprosenttisesti ja siihen ei sinullakaan, lääkärinä, ole kumoavaa sananvaltaa!

Mies totesi ensinnäkin tietävänsä tästä asiasta lääkärinä tosiaankin enemmän kuin minä, mutta pahoittelevansa jos loukkaannuin hänen sanavalinnastaan.

Eli ei alkanut lääkäri-potilas-kohtaaminen ihan parhaalla mahdolisella tavalla, ei todellakaan. Mutta siitä huolimatta, että alkuun melkein en edes reumapotilas ollutkaan ja muutenkin luulotautinen ihminen olin pahoinvointeineni, kohtaaminen ja keskustelu jatkui suht´koht asiallisena.
Aiemmissa vuosikontrolleissa on lääkäri käynyt läpi kaikki nivelet, mutta tällä kertaa siinä pritsillä alusvaatteisillani maatessa hän keskittyi lähinnä nilkkoihin, varpaisiin ja sormiini. Suihkepullosta sain desinfiontiainetta koivilleni ja niitä ultrailtiin pitkä tovi.
Sen ruusudiagnoosinkin lääkäri siinä vaiheessa oikeaksi totesi ja moitti liian lyhyttä antibioottikuuria, sain siis viikon jatkon edelleen meneillään olevaan Kefexin-kuuriini.

Kaipa hän vakuuttui myös nivelpsoristani, koska keskustelimme biologisen lääkkeen uusista vaihtoehdoista, trexanin annostuksen pienentämisestä ja pahoinvointilääkkeen käyttöön otosta tarvittaessa.

Isommalti en saanut omiin kysymyksiini vastauksia koska lääkäri totesi vain, etteivät kysymysteni aihealueet kuuluneet hänen toimenkuvaansa ja että sairaanhoitaja sitten vastaisi niihin ja kertoisi muutenkin tarpeellisen infon uudesta lääkeestä jne. Tapaamisen loppupuolella olin enimmäkseen huvittunut koko hommasta – vuoden päähän lääkäri laittoi kontrollin edelleen reumapolille, joten saanen olla kiitollinen siitä, ettei asiakkuuttani pudotettu takaisin perusterveydenhoidon puolelle, että reumapotilas tässä yhä ollaan ja siis hoitoon oikeutettu.

Sairaanhoitaja olikin kontrastina todella sydämellinen ja selvitti asiat napakasti. Liekö oikein tarkoituksella hänenlaisensa ”enkeli” istutettu pehmentämään tökerän lääkärin vastaaotosta aiheutuvia negatiivisia fiiliksiä?
Kerroin sairaanhoitajallekin lääkärin kommenteista ja suhtautumisesta sekä kiittelin hänen osuuttaan poliklinikkavierailusta, jäi lopulta kuitenkin fiilis, tunne, että minua kuunneltiin ja vastattiin kysymyksiin tässä ja nyt.

En epäile lääkärin ammattitaitoa, mutta niskakarvani nousevat pystyy aina kun kohtaan näitä Isäjumala-kompleksista kärsiviä taivaanlahjoja lääketieteelle – vaikka he ovat miten taitavia ja tietäviä omalla erikoisalallaan, niin potilaan kohtaaminen on niin hel**tin tärkeä osa hoitotapahtumaa, ettei tuollaista väheksyntää ja toisten lääkärien osaamisen kysenalaistamista pitäisi joutua potilaan kuuntelemaan!

Jäin miettimään, että mitä jos/kun tuollaisen lääkärin edessä on hiukkasen arempi ihminen? Sellainen joka ei saata suoraan sanoa ”auktoriteetille”, että heihaloo, nyt peli seis! – saako sellainen potilas mitään muuta irti lääkärivisiitistään, kuin epäilyksen siitä, onko häntä edes hoidettu oikein ja ajatuksen, että entäpä jos olenkin vain luulosairas jne. ?

Kuukauden päästä aloitan uuden biologisen, Taltz nimeltään. Olen suorastaan ylpeä siitä, etten ole mennyt googlettelemaan lääkettä ja sen käyttökokemuksia, tökätään nyt piikit ensin ja kuulostellaan sitten miltä tuntuu…

******
(kuvat Pixabay)