Köyhän elämää

Tämän hetkiset nettotuloni, (ansiosidonnainen päiväraha) kuukaudessa ovat muutaman euron alle tonnin. Elän siis virallisesti köyhyysrajalla (vai sen alapuolella?). Nokkela päässälaskija osaa tuosta päätellä sen palkkatulonkin, jonka perusteella päiväraha on laskettu.

Suonette siis anteeksi, jos nauraa päräytän aamukahvini seinille lukiessani postauksia siitä kuinka kamalaa ja vaikeaa on tulla toimeen, jos kuukausitulot alkavat kakkosella.

Palkkani ei koko töissäolohistoriani aikana (reilut 30 vuotta) ylittänyt kolmea tuhatta euroa. Ei koskaan.

Vaikka työnkuvani ja vastuuni ovat olleet varsin hienot ja vaativatkin, niin korkeimmillaan bruttopalkkani on ollut 2700 euroa kuukaudessa. Ensimmäisinä työvuosinani 80-luvulla palkkani euroiksi muutettuna pyörivät varmaankin  1000 eurossa. Viimeisen 10 vuotta olen tienannut bruttona 2500 euroa kuukaudessa.

Tämän suuruisella palkalla olen mm.
itsenäisesti päättänyt ja laskenut  korvauksia esine- ja eläinvahingoissa
tai
hoitanut keskisuuren kaupungin matkailutoimistossa yksityismajoituksen järjestelyt kansainvälisten juhlien aikana
tai
pyörittänyt kolmen eri paikkakunnalla sijaitsevan autokoulun toimistoja
tai
osallistunut kansainvälisten asioiden sihteerinä ammattikorkeakoulun kv-toimintoihin, vieraskieliseen oppilasvalintaan ja vaihto-opiskelijoiden hakuprosesseihin.

Nettotuloni ovat pyörineet ehkä puolentoista tonnin kieppeillä ja tietysti olen saanut myös lapsilisät kahdesta lapsesta heidän synnyttyään.

Koko töissäolohistoriani ajan olen näillä köyhyysrajan alittavilla tuloillani onnistunut pukeutumaan, matkustamaan, asumaan ja syömään haluamallani tavalla. En ole joutunut tinkimään mistään haluamastani.
Ainoatakaan pikavippiä en ole tarvinnut ja ensimmäinen pankkilainani oli asuntolaina vuonna 2000 ostaessamme nykyisen kotimme.
Kaikki tarvitsemani isommat hankinnat olen onnistunut hankkimaan säästämällä niiden hinnan näistä köyhyysrajan alaisista tuloista. En osta ikinä mitään osamaksulla. Tai luottokortilla.
Mikään tavara, hyödyke tai kokemus ei ole sen arvoinen, että käyttäisin siihen etukäteen rahaa jota minulla ei ole. Jonkun murhe siitä että ei palkkatason alennuttua ehkä pystykään ostamaan jotain tiettyä merkkivaatetta  saa minut, anteeksi vain trenditietoiset, pahoinvoivaksi.

En ole pyhimys, tokihan minullakin menee rahaa turhuuksiin. Parikymppisenä pistin surutta menemään puolet tilistä siihen, että ravasin festareilla, join viinaa ja biletin. Kolmekymppisenä ostin auton vaikka ilmankin olisin pärjännyt. Matkustan, käyn ravintoloissa syömässä ja ostan viinini niitä halutessani ylemmiltä hyllyiltä. Mutta elän sitten muuten tiukalla linjalla. Se on tietoinen valinta.
En kuitenkaan valita palkan pienuutta, vika oli, on ja tulee olemaan omassa rahankäytössäni.

Näillä köyhyysrajan alittavilla tuloillani olen onnistunut esim.

• osaltani sentilleen tasa-puolisesti maksamaan osuuteni omakotitalomme lainasta.
• huolehtimaan siitä, että nelihenkinen perheeni on pysynyt hengissä suhtkoht monipuolisella ruokavaliolla ja kulkenut haluamanlaisissaan vaatteissa.
• hoitamaan henkilökohtaiset kuluni (auto, vakuutukset, lääkäri- ja lääkekulut)
• matkustelemaan siellä sun täällä, niin kotimaassa kuin ulkomailla useamman kerran vuodessa.

Olen ollut onnellinen, vihainen, tyytyväinen ja tyytymätön, olen rakastanut, ollut rakastettu, riidellyt ja sopinut. Olen kasvattanut lapseni ja kasvanut heidän kanssaan. Olen istuttanut tuhansia kukkasia ja karsinut tuhansia oksia, sotkenut huoneita ja siivonnut niitä. Olen itkenyt silmät päästäni. Olen nauranut itseni läkähdyksiin. Olen lihonut ja olen laihtunut. Olen syönyt viikkoja kaurapuuroa & nuudeleita ja viikkoja nautiskellut viiden tähden aterioita kalliissa ravintoloissa. Olen kulkenut yhtenä päivänä kirpparirytkyissä ja toisena merkkivaatteissa. Olen jumittanut kotona, reppureissannut, käynyt seuramatkoilla ja omatoimimatkoilla.

OLEN ELÄNYT.

Olisiko mikään noista asioista, tunteista ja kokemuksista ollut suurempi ja järisyttävämpi, jos minulla olisi ollut suurempi palkka?

En usko.