Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

Tämä kirja ärsytti minua suunnattomasti alun innostuksen jälkeen.

En ollut lukenut ennakkotietoja tai edes takakansitekstiä kirjaa aloittaessani, mutta suorastaan riemastuin ja samaistuin satasella kirjan päähenkilön Klaaran tunnelmiin ja ajatuksiin haluttomuudesta parisuhteessa. Ärsyynnyin hänen ärsyyntymisensä mukana parisuhdeoppaiden mantroihin sekä terapeuttien neuvoihin ja olin aivan onnessani että tästä aiheesta kirjoitettiin näin fiksusti!

Mutta.

Lukemisen edetessä ärsyyntyminen siirtyi suoraan Klaaran persoonaan ja aloin pohdiskella, että onkohan takana jotain kirjailijan henkilökohtaisia kokemuksia, koska Parisuhteen toiminnan kommentointi alkoi enemmän ja enemmän muistuttaa katkeroituneen ihmisen vahvasti yleistävää ja normittavaa avautumista.

Jossain vaiheessa viihdyttävä kirja muuttui kirjailijan henkilökohtaisten ismien ja aatteiden paremmuuden paatokselliseksi yluistykseksi ja minä tylsistyin.
Klaaran ajatuksin ja sanoin kirjailija moittii vallalla olevaa toiminta- ja ajatusmallia naisen haluttomuuden käsittelyyn, minkä pakkonormisuus on ”Klaarasta” väärin. Kuitenkin kirjan loppuosa on pelkkää vapaiden suhteiden manifestia ja ylistystä, yhtä lailla yhden  aatemaailman siksi oikeaksi ja kaiken ratkaisevaksi malliksi hehkuttamista.

Itse koen aivan yhtä huonona ratkaisuna haluttomuuteen parisuhteessa kellotetun velvollisuusseksin kuin naipottelun ristiinrastiin uusien kiehtovien kehojen kaipuussa.

Minun puolestani eläkööt ihmiset miten haluavat, mutta kun pintaan nousee ”tämä on paras tapa”-mentaliteetti, nousevat minun niskakarvani pystyyn. 

Räyh. Että tämmöinen päivä tänään.