Hyvä kello kauas kilkkaa, huono vielä kauemmaksi – huono kokemus julkisesta terveydenhoidosta

Olen saanut loistavaa palvelua julkisen terveydenhoidon piirissä, se on yleensä ollut nopea(hko)a, asiantuntevaa, ystävällistä ja olen avun vaivoihini saanut.

Mutta viime viikolla sain sitten maistaa toisenlaisen kokemuksen ja tapani mukaan päätin siitäkin avautua täällä blogissa. Turjakkeen kanssa saimme jo FB heitoistani aikaan kiistanpoikasta, koska hänen mielestään ei negatiivisia kommentteja mahdollisesta tulevaisuuden työnantajasta pitäisi Somessa huudella, joten voitte kuvitella mitä mieltä hän on blogistani 😀
Sanat ovat kuitenkin täysin omiani ja seison jokaisen takana.

Kävi siis näin:

Kärvisteltyäni toista viikkoa erittäin epämiellyttävien oireiden kanssa, jotka hankaloittivat istumista ja tekivät muutenkin olon epämukavaksi (täysoppineena omahoitotohtorina diagnosoin itselleni pukaman, jonka sisään on alkanut pakkautua hyytymä, äärimmäisen kivulias kokemusmuisto parin vuoden takaa) ja omahoidon voiteineen ja suppoineen epäonnistuttua soitin omalle ”Hyvinvointiasemalleni” lääkäriaikaa kaipaillen.

Jonotettuani parikymmentä minuuttia pääsin kertomaan vaivoistani ja epäilyistäni sairaanhoitajalle, joka, anteeksi vain, kuulosti siltä kuin olisi pukama sanan kuulutuaan napsauttanut auki nettisivun, mistä luki kuin paraskin puhelinmyyjä kuuntelematta pätkääkään mitä hänelle puhuin.
Taisin aika napakasti mainita, että lopettaisitko hetkeksi ja kuuntelisit mitä minä puhun, ja kun sitten aiemmasta kokemuksestani kerroin ja kysyin, josko voisin tulla pimeää paikkaani näyttämään, neitonen kertoi minulle venyttelevään äänensävyyn, että eipä täällä varmaan mitään voisi tehdä, kun ei hän ainakaan ole ikinä nähnyt mitään välineitä, millä asiaa voitaisiin hoitaa. Ja eipä heillä olisi nyt lääkärille aikojakaan.
Että silleen.
Tuon kommentin jälkeen kiitin neitoa avusta ja lopetin puhelun.

Ja soitin keskussairaalan yleispäivystyksen numeroon.

Siellä olikin vähän tietäväisemmän oloinen hoitaja langan päässä ja hän totesi, että päivystykseen näyttämään olisi hyvä tulla, mutta jono siellä on aikamoinen. Aamuseitsemältä tulleet potilaat istuivat yhä odotushuoneessa ja kello oli silloin kolme iltapäivällä.

Miksi näin? Syy oli tiputtaa minut tuolilta: Keskussairaalan potilastietokanta ei ollut ollut käytettävissä tietokoneongelmien takia tuntikausien ajan. Eli kun ei tietoihin päässyt käsiksi, ei voinut ketään hoitaakaan.

********

Hoitaja kehoitti soittelemaan uudestaan illemmalla ja tarkistamaan jono tilanteen – koneet kuulema taas toimivat ja ruuhkaa purettiin urakalla. Jos tilanne helpottaisi, niin voisin tulla silloin tai mikäli näyttäisi huonolle ja saisin nukuttua, tulisin päivystykseen aamulla.

Vähän ennen seitsemää soittaessani sama hoitaja kehotti tulemaan samoin tein, jonoa oli vähän ja homma kulki eteenpäin koko ajan.

Eli eikun päivystykseen. Ilmoittautumisessa (kello oli inauksen yli 19) kerroin toiselle hoitajalle saman mitä puhelimessa ja minut kirjattiin jonoon ja ohjattiin odotushuoneeseen.

Ilahduttavan tyhjässä odotushuoneessa, missä istuskeli vain kaksi potilaskandidaattia minun lisäkseni sitten odotettiin.
Ja odotettiin.
Ja odotettiin.
Ja odotettiin.

Noin iltakymmenen maissa, kun aulassa istuimme enää minä puolisoni kanssa huomasin päivystävän lääkärin kulkevan muuten tyhjässä odotusaulassa ohitsemme takki päällä ja reppu selässä.

Ihmeteltyämme hetken aavemaisen hiljaista, pimenevää tilaa kiersin ympäriinsä ja löysinkin valvontatilasta yhden potilaan ja yhden hoitajan, keneltä kysyin, josko paikalla enää on yhtään lääkäriä.
Sairaanhoitaja vastasi että on kyllä, mutta kun tietokoneet ei toimi.

Takaisin odotustilaan.

Vartin päästä tulee hoitaja työntäen potilasta sairaalasängyssä ja kysyy kohdalle tullesa, että olenko XX?
Täällä ei ole enää lääkäreitä, tule perässä.

Ei lääkäreitä ja potilasjärjestelmään ei pääse? Jee jee.

Ihan vähän alkoi tässä vaiheessa otsaa kiristää. Mutta tepsuttelin paarien perässä kiltisti uuteen odotustilaan.
Ja odotin.

Puoli yhdeltätoista etsin hoitajan ja kysyäkseni toimivatko koneet laisinkaan vai pitäisikö lähteä kotiin ja palata aamulla.
Löysin ilmoittautumispisteestä hoitajan, joka opasti lääkäriä tietokoneen kanssa (se toimii sittenkin!), malliin kun painat F2, niin saat tiedot näkymään.
Herätti kyllä luottamusta se.

Kun lääkärin it-neuvontatuokio oli hoidettu, hoitaja katsasti jonotilannetta ja ilmoitti, että periaatteessa minun pitäisi olla seuraava, ellei mitään akuuttia tulisi – paitsi että ai, täällä on kaksi jonoa, mutta sie kyllä olet tässä toisessa, että ei pitäisi vaikuttaa, ellei mitään akuuttia tulisi, tai jotain. (Vaikka järjestelmä taas kaatuisi?)

Toivoa täynnä tepsutin takaisin odotustilaan. Mutta en ollut seuraava. Lääkäri huusi odotushuoneesta toisen potilaan ja tämän käytyä vastaanotolta hävisi lääkäri ties minne.
Ja minä tyttö kävelin ees-taas käytävää. Se istuminen kun edelleenkin oli varsin kivuliasta.

Keskiyön pintaan tuli minun mittani täyteen ja marssin ilmoittautumispisteeseen kertomaan lähteväni kotiin. Hoitaja lupasi poistaa tietoni jonosta, ettei käymätöntä käyntiä laskutettaisi. Samalla hän lueskeli mitä tietoihini oli kirjattu ja kas, siellä luki tulosyynä pukamaepäily.
Eipä ihme, että eivät lääkärit paljon huomiota kiinnittäneet, en kiinnittäisi minäkään, jos päivystyslistassa noin lukisi, hyppäisin yli ja valitsisin seuraavan potilaan. Kuka tulee päivystykseen, jos miettii että voivoi, onkohan mulla pukamat?

Päässäni alkoi kiertää kysymyksiä:

Kuinka se pukamaepäily sinne kirjoihin eksyi? Esitiedoissa varsin selkeästi luki, että vaiva on todettu ja aiemmin jo kerran hyytymäkin aukileikattu ihan samaisessa päivystyksessä missä nytkin oltiin.
Silloin ensimmäisellä kerrallakin sain odottaa ja odottaa, kunnes kaikki muut potilaat oli hoidettu, koska kohdalleni oli kirjattu ”ajosepäily”. Hoitava lääkäri poltti päreensä silloin ja ihmetteli kuinka kestin odottaa, jos esitiedot olisivat olleet oikein, minut olisi otettu heti sisään.

MIKSI sisäänkirjautumista tekevä sairaanhoitaja ei kuuntele mitä potilas kertoo? Toki maailma on täynnään (kaltaisiani) itsediagnosoivia besserwissereitä, mutta jos potilas kertoo, että joku asia on aiemmin diagnosoitu ja oireet ovat samat jne, niin sieltä koneeltahan ne löytyvät, kuten myös päivystyksen itse puhelimessa antamat ja ylöskirjaamat esitiedotkin. Niin miksi niihin tietoihin, minkä pohjalta potilaat hoitoonpääsyjärjestykseen asemoituvat päätyy jotain ihan hatusta vedettyä?

MITEN voi järjestelmän hyytyminen estää potilaiden hoidon? Miten se järjestelmä voi edes kaatua niin pahasti ettei sinne pääse?
Eli tuon illan perusteella potilaita ei voida katsoa, tutkia tai lääkitä ilman tietotekniikkaa. Mitähän on tapahtunut niille päivän/illan akuttipotilaille, jotka tarvitsivat hoitoa hetioitis eikä sitten parin tunnin päästä kun järjestelmä toimii?
Miten?
Miksi?
Kuinka?
Entä jos?
Mitä?
Missä?

Kysymysvirta ja aikamoinen kauhuskenaario pyöri ja pyörii ainakin minun päässäni.

Onneksi ei ollut hengenlähdöstä omalla kohdallani kysymys.

Poistuin sairaalasta puolen yön jälkeen ja viimeinen niitti turhautumiseeni iski parkkihallissa. Pysäköinnin maksuautomaatissa oli lappu, jossa kerrottiin, että tietoliikennehäiriöiden takia pankkikortit eivät ehkä toimi. Tässä tilanteessa pysäköinnin voisi käydä maksamassa sairaalan kahviossa 1. kerroksessa. Arvatkaapa onko se auki keskellä yötä?

Ai meninkö aamulla uudestaan päivystykseen?

Kävin yksityisellä. Syödään puuroa loppukuu.