Anna pusu! (Streptokokin kautta Herpes-kostajaksi)

Kävin joulupäivänä pitkällä ja tuulisella kävelylenkillä Brysselistä joulunviettoon tulleen ystäväni kanssa (ja kyllä, hänet oli testattu ja vapaaehtoisessa karanteenissakin hän oli) ja koska emme olleet nähneet sitten kesän, koko lenkin ajan suu kävi ja juttu lensi. Viima taisi siinä kälättäessä suututtaa elimistössä uinuvan streptokokin, koska yöllä kuume kilahti yli neljäänkymmeneen ja kurkkukin oli kipeä…
Nämä oireet olivat heinäkuulta tuttua, joten soitin heti aamusta päivystykseen ja sinnehän minut kutsuttiin.

Päivystyksessä nenään ja nieluun työnnettiin tikku jos toinenkin ja näytteiden tuloksia odotellessa kävin keuhkoröntgenissä ja vertani valutettiin perusverenkuvaakin varten.
Influenssatesti miinusta.
Koronatesti miinusta.
Keuhkokuvat olivat puhtaat.
Tulehdusarvot ja leukkarit reippaasti koholla.
Streptokokki A positiivinen.

Pyysin päästä kotiin potemaan ja lääkäri suostuikin antamaan antibioottikuurin tabletteina eikä tipassa, joten sinne myös kävi tieni. Tässä vaiheessa kuvittelin vielä, että tauti taipuu parissa päivässä ja arkeenpaluu olisi maanantaina edessä. Näin ei kuitenkaan käynyt ja lopulta sairauslomaa kirjoitettiin koko väliviikko.

Kontrolliverikokeissa CRP alkoi laskea neljäntenä päivänä, makoilin  päivät kotisohvalla ja katselin putkeen tv-sarjoja ja hetkittäin jopa nautin olostani, kunnes tuttu kihelmöinti muistutti vanhasta riesasta, eli huuliherpeksestä.

Tällä kertaa, varmaankin kiitos pohjalla olevan bakteeritulehduksen,  herpes ei ollutkaan  tuttu mustikankokoinen rakkularypäs huulenpielessä vaan se peitti puolet alahuulesta, rakkuloi vähän suun sisäpuolellakin ja levisi huulen ohitse ihollekin.
Ja se on kipeä-kipeä-kipeä!

Paljon ei ole ollut suukon pyytäjiä välipäivinä, miksikähän?