Taideterapiaa

Mikäli olet sattunut silmäilemään paria viimeisintä postaustani, olet kenties huomannut pientä kireyttä tai no, ihan suomeksi sanottuna vitutusta ilmassa?

Päätin kääntää kelkan ja kaivoin seinää vasten kasatusta taulupinosta muutaman yksilön esiin – sehän on tunnettua että taide terapoi sielua! Eli taulukoukkuja taskussa ja vasara tanassa kohti paljaita seinäpintoja ja mielenrauhaa.

Nämä kaksi taulua on maalannut  Sinimaria Ikonen.  Onnekseni hän on veljenpoikani/kummipoikani avovaimo, joten ilokseni sain kettutaulun 50-vuotislahjaksi ja tuon toisen tänä vuonna, myöskin synttärilahjaksi.

 Utsjoelta kotoisin olevan Merja Aletta Ranttilan Prinsessa Kultatukka ja Niin kauas minä lennän iskivät silmääni muutama aika sitten kirpputorilla. Jotenkin tunnistan itseni ja oman maailmani Ranttilan naisissa, vaikka hänen taiteensa kuulema kumpuaakin suomensaamelaisesta, lestadiolaisesta lapsuudesta/nuoruudesta/elämästä, eikä oma elämäni ole paljon suomensaamelaisia saatikka lestadiolaisia sivunnut.
Utsjoella olen sentään käynyt kalastamassa ja telttailemassa.

Vasaran paukutus on todellakin rentouttavaa, vaikka kävikin kaikkien muiden hermoille ja nyt kun katselen tauluja asemapaikoillaan niin selkeästi tunnen kuinka päätä kiristävä vanne löystyy ja leukaniveletkin huokaisevat helpotuksesta kun en narskuta hampaita vastakkain.

Love and Peace and Understanding.

Humppaa tai Kuole!