Harjoitteluloma

Pidän yhden lomaviikon nyt juhannuksen alla, vähän niinkuin harjoittelulomana, koska kymmenien vuosien kokemuksella minä olen huono lomailija.

Ja hyvä että pidänkin, josko tämän viikon aikana saisi kaikki jossain itseltänikin piilossa olevat solmut ja mykkyrät kiukuteltua suoriksi ja heinäkuussa menisi enemmän nautiskelun puolelle loppuloma.

Ei sillä että ihan paskaa olisi nytkään – mökillä olen maannut laiturilla, käynyt uimassa aina kun tuulen suunta on selälle päin ja sinilevät huitelevat muualle edes hetkeksi ja lukenut/kuunnellut ainakin yhden kirjan päivässä.
Lepoa ja rentoutumista siis, parhautta suorastaan voisi joku kuvitella.

Mutta sehän olisikin ihan liian idyllistä jos näin olisi kokonaisuus.

Olin maanantaina vielä töissä ja tiistaille oli kellotettu muutamia hoidettavia asioita, mutta eipähän ne pahemmin stressanneet kun ei ollut kiire mihinkään eikä mitään suurempia suunnitelmia viikon varalle oltu mietitty. Tosin Turjake ja jälkikasvu olisivat halunneet aikatauluja mökille lähdön tiimoilta ja muutenkin suunnitelmia vähän siitä ja tästä ja tuosta. Itsekkäästi kieltäydyin heidän kanssaan niitä laatimasta ja totesin, että olen lomalla, en halua aikatauluja.

Tiistai-iltapäivänä lämpömittarin kivutessa aina vain kuumempiin lukemiin alkoi ajatus kesämökistä ja varsinkin järvestä tuntua aina vain kutsuvammalta ja niinpä sitten sanoin puolisolle, että lähdetäänkö mökille? Ihan vähän alkoi veetuttamaan, kun mies totesi, ettei hän tykkää illalla mökille ajella. Illalla?? Kesäpäivä parhaimmillaan!
Kello taisi olla jotain neljä,mutta olin aivan unohtanut, että kello neljähän on jo rakkaalle tupajäärälleni ilta, eikä siihen aikaan voi enää tehdä mitään muuta kuin ehkä käydä saunassa ja sitten urvottaa kylpytakki päällä sohvalla telkkaria tuijottaen.

No, ei siinä mitään, suotakoon hänelle omat omituisuutensa, emmehän me yhteenkasvaneita ole mistään ulokkeesta, joten ilmoitin lähteväni sitten yksin, hän voisi halutessaan siirtyä sitten siihen kellonlyömään kun hänen henkinen tilansa sallisi samaan suuntaan, jos siltä tuntuisi.
Perheessä on onneksi/valitettavasti kaksi autoa kuitenkin.

Mutta eihän se sopinut homma niin. Ehei, herra kasasi marttyyrin elkein laukkunsa ja änkesi kuin änkesikin matkaan, koska ”tehdään niinkuin sinä haluat”.

Ja siinä rysähti sitten minun lomapurteni karikolle.

Toki parisuhde on kompromissia suuntaan ja toiseen, mutta miksi väkisin vääntää sellaista tilanteessa, jossa siihen ei ole välitöntä pakkoa?? Minkä ihmeen takia pitää tehdä hampaat irvessä itselleen epämiellyttäviä asioita?
En voi sietää tuota ajatusmallia, että ”uhraudutaan” toisen takia.

Tai jos henkilökohtaisesti kokee että näin on tehtävä, niin sitten pitää tehdä ne asiat päätöksen jälkeen myös näyttämättä omaa nihkeyttään ja olla pilaamatta toisen päivää/viikkoa.

Että lystiä on ollut.

Onneksi hellettä piisaa ja pihalla on tilaa!