Kuka keitetyn paistaa se makean maistaa

Mummini teki maailman parasta kaalilaatikkoa, hänen pöytään nostamansa ruoka suorastaan suli suussa ja hymy nousi jokaisen ruokailijan suupieliin sitä maistellessa. Minä siis opin pienestä pitäen rakastamaan kaalilaatikkoa ja  koulutien aloitettuani taputin innoissani käsiäni kun lounaaksi oli sitä luvassa.
Mikä järkytys olikaan kun keittäjä lohnasi lautaselle kasan vetelää, vetistä sotkua, jossa olmimaiset ”hevosenkokoiset” kaaliläpyskät kelluivat. Tämäkö suurinta herkkuani? En voinut uskoa että minulle tarjottu sörsseli kantoi samaa nimeä kuin hekumallisen herkullinen ruoka mitä mummoni pöytään aina nosti.

Vuosiksi kaalilaatikko jäi pois ruokalistaltani, kunnes nykyisen keittiömme nurkassa komeileva vuolukivileivinuuni houkutteli minut testaamaan ruokaa uudestaan. Ehkäpä taika olisi puulämmitteisen uunin sisuksissa?

Urkin äidiltäni mummin reseptiä ja sain saatesanoina kuulla tuon vanhan sanonnan ”kuka keitetyn paistaa se makean maistaa”.

Eli ensinnäkin kaali piti silppuaman ihan pieneksi silpuksi – tämä käy helposti yleiskoneen raasteterällä, tulee taatusti pientä silppua! Kaalisilppua keitellään hetki ja kun se alkaa pehmetä, sekaan heitetään riisiä ja annetaan mössön poreilla noin vartin.
Siinä sivussa ruskistetaan jauheliha ja sipulisilppu. Mausteeksi meiramia, timjamia, suolaa ja valkopippuria.

Kun kaali-riisisotku on kiehuskellut tarpeeksi, heitetään jauheliha-sipuliseos samaan kattilaan ja sekoitetaan kunnolla. Reilu loraus siirappia ja maun tarkistus ennen kuin seos kauhotaan uunivuokiin.

 

Leivinuunista kekäleet hiilisäiliöön, hetken lämmöntasaus ja laatikot uuniin.

Laatikot saavat ”unohtua” uuniin pitemmäksikin aikaa, kannattaa kuitenkin tarkistaa, etteivät ne kuivu liikaa – lisää nestettä voi ja kannattaa lorauttaa tarvittaessa.

 

Tarjolla tänään: Mummin kaalilaatikkoa. Nam.