Miesten työt ja Naisten työt
Pöpelikössä pohdiskeli blogissaan miesten ja naisten töitä tänä päivänä ja kyseli kuinka hommat hoituu kenenkin kotona. Haastattelutehtävässä ”Taustamateriaalina oli kymmenen vuotta vanha artikkeli ja haastateltaviksi valikoin kaksi hyvin eri ikäistä ja eri taustaista henkilöä – nuoren lapsettoman, vasta vähän aikaa avoliitossa eläneen miehen ja keski-ikäisen vuosikymmeniä avioliitossa ja lapsensa jo täysi-ikäisiksi kasvattaneen naisen. Oli hauskaa, ja ehkä vähän hämmentävääkin, huomata, että niinkin vanha artikkeli ja näinkin erilaiset ihmiset noudattivat jokseenkin samaa kaavaa pohtiessaan mitä kotona tehtäviin töihin kuuluu ja kuinka ne perheessä jakautuvat”.
Kuinkas on asiat sitten meillä, pian 25 vuotta yhdessä tapelleella eriparipariskunnalla?
Kotityöt
No meillä on Romppanen, joka hoitaa imuroinnin. Mies kylläkin hankki sen meille, kun minä en siis imuroi kuin viimeisessä pahassa ja jos imuroin, niin siinä ”puhdistuu” 150 neliötä viiteen minuuttiin. Ja kun mies imuroi, menee siinä koko päivä. Kummallekaan asia ei ole intohimo, niin otettiin tekniikka kehiin.
Jokainen hoitaa astiansa Asianpesukoneeseen itse, mutta minä tuppaan niitä siellä järjestelemään, että mahtuu mahdollisimman paljon ja maailma pelastuu kun ei pestä vajaita koneita. Masiina pesee astiat ja niin kauan kuin jälkikasvua asuu kotona, he tyhjentävät sen. Muussa tapauksessa sen tyhjentää se henkilö, ken ensimmäisenä tarvitsee puhdasta astiaa.
Minä pesen useimmiten pyykin, koska en kestä katsoa tursuvaa pyykkikoria, mutta mies laittaa sen useimmiten kuivumaan. Käytännön järjestelmä, koska yleensä minä häviän heti aamusta kotoa pois ja jätän vain munakellon piippaamaan kun pyykki on valmis. Oma vikansa, mitäs tekee töitä kotona.
Jälkikasvu on pessyt ja kuivannut omat pyykkinsä yläasteikäisestä asti. En koske. En huoli edes ”yleiseen” pyykkikoriin heidän vaatteitaan.
Kuivat pyykit lajittelen miun-siun kasoihin ja molemmat hoitaa omansa kaappeihin.
On kaksi asiaa, joita en tee ikinä. Toistan, en ikinä. Pyyhi pölyjä tai silitä vaatteita. Ne hommelit hoitaa mies. Silloin kun tuntee tarvista tai ehkä pikemminkin pakkoa (tai no joo, olen minä kerran yhteisen taipaleen aikana silittänyt sille paidan, kyseessä olivat hänen isänsä hautajaiset).
Ruokaa tehdään molemmat, joskin nykyään ehkä mies enemmän, kun hän on kaikkien ihme- ja kieltäymyskuuriensa huumassa innostunut ruoanlaitosta. Ja tietysti kaikki ne vempaimet ja hienot kattilat, kasarit ja paistinpannut mitä maailma on pullollaan edistävät tätä innostusta. Se on kuulkaa aika haitekkiä nuo keittiöhommelitkin!
Minä pyrin hoitamaan ruokaostokset, ihan vain siksi, että kaapeista löytyisi muutakin kuin kanaa, inkivääriä ja brokkolia. Ja joskus on mukava juoda ihan perus Presidenttiä, suodatinjauhatusta pussista ja mittalusikalla mitattuna kahvinkeittimeen.
Digidigivaakalla mitatutuista ja käsinjauhetuista ItäBolivialaisista, kuunpimennyksen aikaan ja valossa extrasuperhypertummapaahdetuista pavuista tehdyn kahvikupposen valmistumiseen menee joskus ihan liian pitkä aika, kun se vesikin pitää suurinpiirtein olla lähteestä juuri haettua ja spriiliekillä kuumennettua tasan 99,3 asteeseen. Niin. Ja joskus se pressopannukin voi olla siellä pesukoneessa.
Minä siivoan vessat ja mies kylpyhuoneen ja saunan. Kylppärin ja saunan pesuun tarvitaan taas muutama tusina erilaisia vempaimia ja pesuaineita (tosin kiitos jonkun nettiartikkelin, nykyään meillä siivotaan vain etikalla), minä en kuulema osaa tehdä hommaa tarpeeksi hyvin tai ehkä pikemminkin en suostu käyttämään niitä kaikkia tohottimia, ruputtimia ja rapsuttimia.
Uunin lämmityksestä suorastaan nahistellaan, koska se on niin kivaa hommaa!
Puidenhaku taas on ulkoistettu 20veelle, joka asuu vielä kotona. Ja sillä on isoimmat lihakset, niin se tuo kerralla eniten klapeja!
Puutarhaan ei ole kenelläkään muulla asia tonkimaan ja pölistelemään kuin minulla.
Se on minun. Minun. MINUN.
Nurmikonleikkausta rakastan, mutta koska pari kesää sitten pääsin Husqvarnan robottiruohonleikkuritestaajaksi, hoitaa sen homman nykyään Herra Huttunen.
Mies ei nenäänsä kauheasti pihamaalla näytä, koska on allerginen yksinkertaisesti kaikelle mitä siellä kasvaa. Ruohosta lähtien. Ai miksi me muutettiin omakotitaloon? Se on kuulkaas tosirakkautta se, kun toinen uhrautuu äkillisen viherpeukaloviiruksen uhrin himoihin ja haluihin!
Lumityöt olivat minun hommiani siihen asti kunnes nivelpsori aiheutti hankaluuksia, nykyään isommat kinokset siirtävät mies ja poika, mutta minä heilun kyllä lapion kanssa mukana ja hoitelen sitten pienemmät pyryt penkoille. Ja niuhotan rumista penkoista ja vinoista kinoksista.
Koska miehellä on korkeanpaikan kammo, minä kiipeilen räystäät ja kattokourut milloin tarvis, eli niitä hommia mies ei tee ikinä.
Minä taas en taida olla ikinä tyhjentänyt tuhkia uuneista, mies ehtii tehdä sen aina ensin.
Minä olen se joka purkaa, kasaa, maalaa, rakentaa, viilaa ja höylää jne jne.
Minä olen myös perheen paskatassu ja rasselireetta, mies ei tykkää ”liata käsiään” öljyyn tai rasvaan, bensa haisee pahalle, hyi!
Mutta ne viemärit mies puhdistaa ällöttävistä, kökkäreisistä hius- ja rasvatukoksista, minä oksentaisin mokomasta.
Mies myös hoisi lasten oksennustaudit ja ripuloinnit, käytti rokotuksissa ja verikokeissa (minä olen neulakammoinen) ja lohdutti niitä, kun tuli kolhuja ja haavoja, mitkä mies myös laastaroi (minä kun olisin vain tuhahdellut ja todennut, että pyyhkäise jollain, tekevälle sattuu).
Aika tasavertaiselta meidän elo näyttää näin ylöskirjattuna, vaikka lähinaapureiden mielestä minä olen varmaan se omituinen Eukko, joka tekee pihatyöt, maalaa aidat ja putsaa räystäät, lataa akkuja ja on perse pystyssä auton konepellin alla…
Mutta ihanuus on juuri siinä, että me molemmat saamme tehdä niitä asioita, mistä pidämme ja missä olemme hyviä, kuitenkin luottaen siihen, että kyllä se toinen auttaa jos tosipaikka eteen tulee.
