Tammikuu, kaksi askelta pimeässä, kolme kohti valoa

Päätin minäkin miettiä mitä muuta kuin kirjoja voisin menneeltä tammikuulta ylöskirjata, joten here I go:

Kaksi askelta pimeässä:

Äidin muistisairaus pudotti useamman kerran aika syvälle. Käynnit kotona vaativat aina pienen henkisen skarppaamisen, koska en ikinä tiedä onko vastassa suht normaali tilanne, vai alkaako heti ovelta isän haukkuminen, itku, valitus ja itsensä surkuttelu. Avuttomuus ja kyvyttömyys auttaa särkee sydämeni ja joskus väsyneenä suutun ja sanon rumasti. Vaikka äiti ei enää seuraavassa hetkessä muistakaan riitaa, jää se omaan rintaan kaihertamaan ja tunnen syyllisyyttä, kun en pysty minäkään itseäni hillitsemään.

Olen yliherkistynyt negatiivisille viboille töissä ja suurentelen mielessäni joskus varmasti täysin aiheettomastikin toisten sanomisia ja kommentteja, ns. ”otan vähän itseeni”. Sunnuntai-iltapäivällä alan jo ahdistua lähestyvästä maanantaiaamusta ja töihin menemisestä. Töissä ei siis ole ollut kauhean kivaa.

Kolme askelta kohti valoa:

Luonto. Lunta ja pakkasta riitti koko tammikuun. Aurinkoisina hetkinä kuuluu jo tinttien titityytä ja valkoisista kinoksista ponnistavien lumisten puiden kauneus lenkkipolun varrella pakahdutti ihanuudellaan ja sai unohtamaan kaiken ikävän.

Lupasin itselleni tammikuun alussa, että ulkoilusta on taas tultava päivittäinen osa elämää ja näin on myös ollut. Vähintään puolen tunnin lenkki ja siihen päälle kolan + lapion kanssa heiluminen pihamaalla on suonut syviä ja rauhallisia yöunia ja olen taputtanut itseäni selkään kun -29 asteen pakkasellakaan en jäänyt sohvannurkkaan vaan reippaasti puin toppahousut ja -takin ylleni, kitkakengät jalkaan ja läksin ulos! Joka ikinen päivä tammikuussa, joka ikinen!

Kirjaimellisesti valon lisääntyminen. Kausivalojen ajastinta on saanut säätää myöhäisemmäksi ja töistä lähtiessä ei ole enää säkkipimeää, lenkille ehtii valoisan aikaan. Chilipuskat ikkunalla tuntuvat kurottelevan kohti ulkoilmaa päällään roikkuvia kasvilamppuja vähätellen, eihän se luonnon valo vielä riitä, mutta voi että se on ihanaa!

****

Eli vaikka tammikuuta tuntui kuorruttavan alkuun pimeys, niin kahden askeleen synkyydestä päästiin kolmella kohti valoa niin että valon puolella helmikuuta pääsin aloittamaan. Nyt kuljetaan kiihtyvää vauhtia kohti kevättä, tulkoon myrskyt ja lisää lunta, olkoon töissä ikävää, minä kaivan multapussit esiin ja pistän itämään uusia chilejä, outoja raitakurkkuja ja spagettikurpitsaa.