Chilistä asiaa
Viime marraskuussa esittelin ylpeänä ihan itse taimelle saattamiani chilejä.
Loisteliaiden kasvatustaitojeni avulla (Silloin vielä maailman tulisimmaksi chiliksi tituleeratut) Carolina Reaper -lajikkeen yksilöt ovat kuin ovatkin selvinneet pitkästä ja pimeästä talvesta kasvihuoneeksi muutetussa vaatehuoneessani ja säästyneet myös pahemmilta öttiäishyökkäyksiltä suojatussa maailmassaan.
Luin netistä, että maaliskuussa Suomessakin valo riittää jo chilille niin ettei kasvilamppua enää tarvita, joten vaatehuone sai palata alkuperäiseen käyttöönsä kun siirsin taimet olohuoneen erkkerin ikkunan ääreen.
Olohuoneessa Caro ja Repa ovat olleet hyvin vähään tyytyväisiä, varsinkin kun vaihdoin ne vielä vähän isompiin altakasteluruukkuihin. Altakasteluruukulla varmistin, etten epähuomiossa tapa taimia kuivuuteen, jos unohtaisin niiden kastelun, vaikka ne nenän edessä tapittavatkin. (Joskus sitä vain ei huomaa asioita, jotka ovat ihan siinä äärellään!!)
Kun Susirajallakin sitten päästiin suurimmasta yöpakkasten vaarasta, mummin ohjeen mukaisesti ”kesäkuun 10. päivän jälkeen vasta taimet pihalle”, nostin ruukut etukuistin suojiin…
Niinkun kuvista näkyy, kasvua on tapahtunut huimasti ja varsinkin Caro on suorastaan riettaantunut tuon pituuskasvunsa kanssa. Ja kyllä tiedän, että olisi ollut hyvä leikata nuo piiskat ja tuuheuttaa kasvia, mutta kun toinen nyt haluaa kasvaa, niin mikä minä olen suitsimaan?
Ja katsokaa!
KUKKA!
Se KUKKII!
Kaiken tämän huolen ja häsellyksen keskellä ihana chilini on ujosti pukannut esille useammankin kukkasen ja niiden hento kauneus oikeasti herkistää minut!
Monta mutkaa on vielä matkassa, että kukkasista kehittyisi hirviöchilivauvoja, mutta kun on elämää, on toivoa! Niin chilien kuin ihmisten kanssa <3