Iloista joulun odotusta synkillä mietteillä varjostettuna

Aika jakomielitautista on päivien kulku ollut viime aikoina. Joulun läheneminen lämmittää sydäntä ja mieltä, valmistautuminen juhlaan on mielestäni ehkä jopa parempaa kuin itse juhlapäivä, joten aukenevien kalenteriluukkujen myötä joulupalapelimme palojen loksahdellessa paikoilleen on ”hyvä lämmin hellä, mieli jokaisella”.

Pikkujoulut, jälkikasvun syntymäpäivät, postikorttimaisema kevyesti leijuvine lumihiutaleineen, rätisevä takkatuli, täydellisen joulukuusen löytyminen, lahjojen paketointi ja ihanat tuoksut, jotka leijuvat ympärillä.
Parhautta.

Ja sitten kuitenkin huomaan töihin ajaessani, kotona sohvannurkassa istuskellessani tai lumisen metsän keskellä kävellessäni raskaiden ajatusten valuvan päälleni kuin täyssteariinikynttilän pisarat kynttilänjalan virkaa tekevän viinipullon kuorrutukseksi.

Huomaan pohdiskelevani olenko onnellinen tässä ja nyt.
Rakastanko oikeasti vai tyydynkö vain tottumuksen tuomaan.
Mitä haluan elämältäni?
Tätä same old same old vai haluanko hypätä johonkin uuteen ennenkokemattomaan?

Olen elänyt elämääni pitkälti Minna Canthin toteamuksen ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää”, mutta tässä ja nyt tuntuu että elän mitä suurimmassa määrin nukkuvana, puolikuolleena, koska. Koska.

Niin miksi?