Snobbailua kirjojen suhteen
Lopetettuani jälleen yhden kirjan BookBeatissa (hallelujaa lukublokin loppumiselle!), silmäilin lukulistaani ja huomasin, että läheskään kaikista kirjoista en ole tehnyt postausta blogiin.
Aloin miettiä syytä siihen, että miksi en.
Yleensä kirjoitan postauksen, jos kirja herättää minussa suht´koht voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Kirjat, joista pidän paljon saavat osakseen enemmän huomiota ja ne, jotka eivät ole isommin sytyttäneet saattavat päätyä koostepostauksiin.
Ja sitten ovat ne kirjat, joita en mainitse muualla kuin ehkä Instassa, jos sielläkään.
Selattuani lukulistaa huomaan näitä huomioimatta jääneitä kirjoja yhdistävän tekijän – ne ovat 99 prosenttisesti puhdasta hömppää ja hattaraa.
Ja huomaan ajattelevani niistä, että ne ovat jotenkin huonompaa kirjallisuutta.
Hyi minua.
Jos osaisin hävetä, niin varmaankin häpeäisin nyt itseäni ja ajatuksiani! Mikäli olisin intopiukea kirjallisuuskriitikko takanani vuosikymmenien kirjallisuustutkimus ja -teoria, voisi olla ymmärrettävää vaahtokarkkikirjallisuuden lokeroiminen huonommaksi kirjallisuudeksi, varsinkin jos sen kieli ja rakenne olisivat kuin juosten kustuja.
Mutta minä olen intopiukea lukutoukka ilman alan koulutusta ja muutenkin kirjoitan lukemistani kirjoista täydellisesti fiilispohjalta, ilman analyyttisiä tulkintoja kielen- tai tekstinrakenteesta tms. Mikä minä olen lokeroimaan mitään kirjaa huonommaksi kirjallisuudeksi!
Hyihyi minua.
Mikä on huonompaa kirjallisuutta? Eihän sellaista ole edes olemassa!
Minä luen lastenkirjoja, nuortenkirjoja ja sarjakuvia, luen klassikoita, jännäreitä, kauhukirjoja, runoa ja proosaa, erotiikkaa ja keittokirjoja, minä luen mitä vain, enkä ikinä ole häpeillyt kertoa lukumieltymyksistäni, vaikka keskustelukumppani olisikin tuhahdellut valinnoilleni ja kehoittanut minua olemaan tuhlaamatta aikaani joutavanpäiväisiin teoksiin ja keskittymään maailmankirjallisuuden klassikoihin.
Olen lukenut Tsehovini, Camusini, Hugoni, Stenbeckistä, Hemingwaysta tai Salingerista puhumattakaan, mutta aivan yhtä suurella innolla olen lukenut Reginan novelleja, Aku Ankkaa, Seiska-lehteä tai Tommy Tabermanin runoja.
Mistä ihmeestä kumpuaa tämä äkillinen kirjasnobismini??
Minun täytyy parantaa tapani, odottakaapa vain, täältä pesee kohta hömppäpostaussarjatulta!
Kohta on onneksi venyvä käsite. Pitää sulatella asiaa ensin.