”Koska kaikki muut, niin miekin”: pataleipää

Pataleivästähän on vouhkattu jo iät ajat, mutta vasta eilen illalla sain itse inspiraation kokeilla kyseessä olevaa leipomusta.

Kaapista löytyi ruisjauhopurkin pohjat (mihinkähän ruisjauhoa tarvinnut joskus?) ja kuivahiivaa, joululaatikoiden perua tummaa siirappiakin kaapissa oli, joten eikun
touhuamaan.

Sotkin  teelusikallisen kuivahiivaa 3 dl reilun lämpöistä vettä, heitin sekaan pari tl suolaa ja pari rkl tummaa siirappia, tähän nesteeseen sekoitin 4dl ruisjauhoja ja 3 dl vehnäjauhoa.

Ja todellakin vain sekoitin, ei vaivaamista, alustamista tai mitään muuta vääntöä, _sekoitin_.
Päälle muovihuppu ja uunin päälle nousemaan huoneenlämmössä.

Aamulla pistin rautapadan kylmään uuniin, käänsin nupit 225 asteeseen ja annoin padan kuumua.
Kuumenemista odotellessa ripottelin kohonneen taikinaröpön päälle ruisjauhoja,  käänsin sen ympäri nuolijalla ja ripottelin toisellekin puolen jauhoa.
Uunin lämmettyä, nostin padan tiskipöydälle, sudittelin sisäpinnat öljyllä ja rumautin taikinaröpön pataan. Haarukalla höyrynpoistoreikiä taikinaan ja risti päälle (no kun mummikin aina laittoi!).

Kansi päälle ja uuniin puoleksi tunniksi, jonka jälkeen kansi pois ja toiset puoli tuntia paistoa.

Voilà!

Kumosin leivän laudalle ja ihasteltuani kätteni työtä hetken, maltoin peitellä sen leivinliinalla ja antaa asettua sen aikaa kun tee hautui pannussa.
Terävä veitsi käteen ja viipaloimaan.
Nam nam nam.

Sanoinko jo että nam?