Serenity prayer/Tyyneysrukous
Ulos astuessani eteeni avautuu maisema, missä ruska leimuaa punaisen ja keltaisen riemucoctailina ja lokakuun valo on viiltävän kirkasta. Olen hetken huoleton ja onnellinen.
Haluaisin säilyttää tämän tunteen ja mieleeni kohoaa vanha Serenity prayer, jonka elämänohjeita toivoisin pystyväni noudattamaan, mutta liekö syynä monitahoisen vaihteleva uskonkäsitykseni ja sen aiheuttama vastahanka rukouksen loppuosan sanavalinnoille, kun en oikein saa itseäni kohoamaan yleviin sfääreihin ja leijumaan kaikkien mieltärassaavien asioiden yläpuolella.
Alla Serenity prayer kokonaisuudessaan, boldattuna kohdat, jotka minä itse voin sisäistää ilman sisällä kuplivaa kapinointia uskon oppia vastaan:
God grant me the serenity
To accept the things I cannot change;
Courage to change the things I can;
And wisdom to know the difference.
Living one day at a time;
Enjoying one moment at a time;
Accepting hardships as the pathway to peace;
Taking, as He did, this sinful world
As it is, not as I would have it;
Trusting that He will make all things right
If I surrender to His Will;
So that I may be reasonably happy in this life
And supremely happy with Him
Forever and ever in the next.
Amen.
Tyyneysrukouksen on kirjoittanut protestanttinen teologi Reinhold NIebur ja hän on sitä saarnassaan käyttänyt jo 1930-luvulla, jonka jälkeen sitä on hyödyntänyt mm. aa-järjestö ja monet postikorttiviisauksien jakelijatkin.
Saarnamies tausta selittää lopun ”usko herraan niin taivaassa iloitset”-meiningin, mutta itselleni tuo osio tökkii…
Juuri tällä hetkellä pohdin kovastikin, mistä löytäisin tuon kaivatun viisauden hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa.
Olen tainnut aiemmin todetakin olevani varsin ratkaisukeskeinen ihminen ja omassa elämässäni tartunkin heti toimeen korjatakseni erheitä, ongelmia tai virheitä ja muutenkaan en jää tuleen makaamaan, jos jollekin asialle on tehtävissä jotain. Nyt tässä ja heti.
Niinpä en voi mitään sille, että pääparkani on helisemässä kun seuraan sivusta vanhempieni elämää tällä hetkellä. Olisi MILJOONA keinoa ja asiaa, millä he voisivat helpottaa elämäänsä, mutta kun ei. Ei niin ei.
Tiedän perineeni jääräpäisyyttä varsinkin äidiltäni, mutta tyttärestä on polvi sen verran parantunut, että minä pystyn ottamaan vastaan myös toisten näkemyksiä ja järjellä myös omia käsityksiäni muuttamaan – ja varsinkin ottamaan vastaan apua!
Taistelen siis itseni kanssa jatkuvasti pyrkien hyväksymään asiat, joita en voi muuttaa. En pysty auttamaan rakkaitani yhtään sen enenpää kuin he apua suostuvat vastaan ottamaan. Ja kun he (tai toinen heistä) eivät myönnä avuntarvettaan, voin vain katsoa vierestä kun molemmilla on vaikeaa.
To accept the things I cannot change.
I wish.
Enjoying one moment at a time.
Osaan aika hyvin elää hetkessä ja hetkistä nauttiakin. Ilahdun suunnattomasti oravien poukkoilusta ikkunalaudalla ja tinttien ja varpusten kähinöinnin seuraamisesta talviruokintapaikalla. Liljansipuleiden istuttaminen kosteaan syysmultaan suo mielenrauhaa vaikka sitten seuraavana päivänä reidet ja pakaralihakset huutavat hoosiannaa kyykkimisen seurauksena.
Accepting hardships as the pathway to peace
Vaikeudet ja niistä ylipääseminen tekevät meistä sen mitä olemme. Niiden hyväksymisen taso ei ehkä ole kiitettävää, mutta jaksan uskoa siihen, että jos aina olisi ihanaa, niin ikinä ei olisi mahtavan ihanaa. Pitää olla mustaa että valkoinen hohtaisi puhtaanpana! Haluan kokea tyrmääviä onnenhetkiä vaikka niiden vastapainoksi olisi koettava repiviä surunhetkiäkin.
Taking, as He did, this sinful world As it is, not as I would have it.
Ei maailma koskaan ole tai sellaiseksi tule, millaisena se olisi unelmieni mukainen, tämän hyväksyn isommin edes ihmettelemättä. Silti teen parhaani sen eteen, että omalla pienellä panoksellani niin omaani kuin muiden maailmaa paremmaksi muuttaisin.
So that I may be reasonably happy in this life.
Sopiva onnellisuus? Miten sen määrittelee? Kuka sen määrittelee? Tässäpä haastetta yhteen ihmiselämään.
Vai pitäisikö miettiä ennemminkin, että tavoitteena on kohtuullinen onnellisuus, keskiarvoisesti laskien yhtä paljon hyviä kuin huonoja päiviä? Pitäisi varmaan tehdä Excel-taulukko, mihin merkkaisi ne hyvät ja huonot päivät/hetket niin aallonpohjalla möyriessä olisi sitten muisteltavana, että olihan minulla tuossa toissa vuonna ihan älyttömän onnellinen ja hyvä jakso…
Omituisia asioita saa lokakuinen auringonpaiste ruskanvärittämissä lehdissä pyörimään pääraukassani. Ehkäpä istahdan illalla sohvannurkkaan, otan esille vanhan ystäväni Tommy Tabermannin kootut runot ja syvennyn hänenkin näkemykseensä elämäntaidosta:
”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!”