Paholaisen kakku – voiko tämä olla näin helppoa?

Olen tainnut itseäni jo useampaan otteeseen kehuakin aikamoiseksi taikuriksi keittiössä, mutta on minullakin Akilleen kantapää: kuivakakut.
Jotenkin kakuista tulee liian kuivia tai sitten ne takertuvat vuokaan ja repailesina ryökäleinä niitä ei kakuiksi edes tunnista.

Taidottomuudestani vinkuessani olen useammalta ihmiseltä saanut suosituksen paistaa Paholaisen kakun, sitä kun ”ei tarvii vatkatavispatarumputtaa, senkus sotket aineet sekaisin ja kaadat vuokaan”. Päätinpä siis iltana eräänä ottaa härkää sarvista tai pikemminkin kapustaa varresta ja uskaltautua tätä helppouden helmeä kokeilemaan. Nappasin ohjeen Marttojen sivulta, joskin vähensin sekä sokerin että rasvan määrää, koska Marttojen ohjeessa määrät ovat typerryttävän suuret omaan silmääni.

Esitöinä sprayasin kakkuvuokan huolella ja suorastaan kuorrutin sen korppujauhoilla, millin sadasosaakaan pinta-alasta ei jäänyt vaille suojausta kun asetin vuokan odottamaan taikinan sotkemista.

5dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1dl Van Houtens intens deep black kaakaojauhetta (tätä löytyi kaapista minulta)
1 tl suolaa
1tl soodaa
1tl vaniljasokeria

K uivat aineet sotketaan sekaisin.

2dl maitoa + 2 kananmunaa kaadetaan sekaan ja sotketaan (ei vatkata/vispata/vaahdoteta) tasaiseksi möhnäksi ja viimeiseksi sekaan kumotaan 1 d sulatettua rasvaa (voita laitoin itse)

Taikina vuokaan ja vuoka 175 asteiseen uuniin about tunniksi.

Alussa vahtasin uunia ja näytti siltä ettei kakku nouse laisinkaan ja mietin että joopajoo, tässä tämä taas nähtiin. Ei ole minusta kakkumaakariksi. MUTTA! Ihmeiden ihme –  jossain vaiheessa paistoa kakku alkoi kohota ja kuinka kaunis siitä tulikaan!

Poika ja tyär osuivat paikalle kuin sattumalta (haha, olin juuri hehkuttanut perhechatissa, kuinka aion paistaa kakun) ja pääsivät maistamaan kakkua lähes suoraan uunista. Että olikin hyvää kylmän maidon kanssa!
Eivät meinanneet uskoa, kun kerroin, että kakkuun ole käytetty palaakaan suklaata, vaan maku tulee kaakaojauheesta.

TAIKA ON MURRETTU, minä osaan paistaa kuivakakkua!

Koti Ruoka ja juoma DIY Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.