Lokakuussa luen näemmä naiskirjailijoita
Liina Putkonen koostaa hiukka kliseisistä hahmoista, ajanhermolla olevista aiheista ja nokkelasta tekstistä ihan asiallisen esikoisdekkarin. Jäätynyt tyttö -kirjan tyyli tökki minua alussa hiukkasen – oli kuin olisi lukenut taidelukion kirjallisuuslinjan intopiukeimman neidon tuotosta, mutta tyyli jämäköityi onneksi kun lukeminen eteni. Ehkä minä olen henkilökohtaisesti vähän kyllästynyt näihin naispoliiseihin/-etsiviin, mutta kyllähän päähenkilö Linda tormakka täti on ja myönnän kyllä odottavani jatkoa hänen tutkimuksiinsa.
Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 315 (kirja)
Kustantaja: Johnny Kniga
Clare Macintoshia on hehkutettu monesta suunnasta ja odotukseni olivatkin suuret, kun aloitin ”Minä Näen sinut”-trillerin.
Olen näköjään vähän krantulla päällä, kun en oikein syttynyt tällekään kirjalle. Same old-same old. Tämän(kin) tarinan olen lukenut turhan monta kertaa. Sujuvaa – kyllä. Viihdyttävää – kyllä. Suuria tunteita herättävää -ei. Kosketaavaa – ei.
Vähän kuin trillereiden Harlekiinia – perusasiat täysin oikeassa ojennuksessa, koukkuja ja catchejä sopivissa kohdissa, mutta silti jättää höttöisen olon.
Välipalakirja.
Clare Mackintosh: Minä näen sinut (I See You )
Julkaistu: 2018
Suomennos Päivi Pouttu-Deliére
Kustannus: Gummerus
Mutta sitten kolahti.
Katja Lahden Lasitehdas vei ja minä vikisin. Sen lisäksi, että lasinvalmistuksesta lukeminen oli mielenkiintoista (ihan ilman sen suurempien metaforien ja muiden tulkintojen hakemista), 70-luvulta alkava ja vuosikymmenittäin täydentyvä kuvaus päähenkilöiden elämänkuluista sai minut suorastaan rakastumaan Juhaniin, Irinaan, Juhaan, Kristiinaan, Rogeriin, Juhaan ja Lottaan.
Voivatko sydämeltään ja juuriltaan duunarit löytää yhteistä säveltä syntymästä ”parempiosaisten” kanssa, onko luokka-aitoja oikeasti olemassa ja minkä voimin ne ylitetään, jos ylitetään? Kenties rakkauden?
Katja Lahti: Lasitehdas
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 300
Kustantamo: S&S
Tässäpä kirjan nimi ”Vyöry” todellakin kertoo kaiken. Nina Repo on aikaansaanut kirjan, johon upposin kuin hirvi suonsilmään heti ensimmäisestä sivusta lähtien.
Sylvialla on monenlaisia unelmia ja suoraviivainen tahtotila niiden saavuttamiseen. On talounelma, vaihto-oppilasunelma ja takkaunelma. Unelmat vain eivät aina toteudu niin suoraviivaisesti ja siinä muodossa kuin hän odottaa tai haluaa.
”Sellaisia unelmat ovat – unta, hehkuvan kauniita, kaukaisia – kunnes eräänä päivänä heräät niiden keskeltä:”
Asiat mutkistuvat, vaihto-oppilas osoittautuu ongelmanuoreksi ja oman tyttären kohdekaupunki joutuu myrskyn silmään, takkamestari asettautuu taloksi ja ujuttautuu muutenkin tuttavallisemmaksi kuin ammatti edellyttää, naapurikin huutaa huutamasta päästyään kirouksia pihan ylle. Puhumattakaan omalla työrintamalla odottavista ongelmista tai puolison pakastimen sisällöstä…
Sylvia alkaa säröillä ja jonnekin syvälle haudatun ”Tikun” tarina kulkee arjen kulussa mukana.
Kuka se lopulta huutakaan?
Räjähdyttävän kaunis, rujo ja jopa lyyrinen kirja. Kiitos Niina Repo kun kirjoitit tämän!
Nina Repo: Vyöry
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 220
Kustantaja: Siltala