Askarrellessa on jotenkin niin ”Zen”
Minusta ei ole meditoimaan eikä oikein mihin muihinkaan henkisen saatikka ruumillisen rauhoittumisen mantroihin, joissa vain keskitytään siihen olemiseen.
Yksi asia saa kuitenkin pääni tyhjäksi maallisista murheista ja samalla saan aikaiseksi jotain: käsillä tekeminen. Oli kyseessä leipominen, maalaaminen, vasaran kanssa heiluminen tai sitten keittiönpöydän ääressä joulukorttien askartelu, mieli lepää kun kädet puuhastelevat.
Viimeiset pari yötä olen taas heräillyt sudentunteina ja onnistunut yön pimeydessä suremaan ja murehtimaan kaikki todennäköiset ja ne epätodennäköisetkin tulevaisuudennäkymät niin että sydän on sykertynyt rusinan kokoiseksi ja lepoa antava uni ottanut sukkulan Marsiin.
Inhottavat Möröt ovat jääneet pyörimään takaraivossa päivänvalossakin.
Saadakseni hetken levon angstailultani nostin askartelulaatikot keittiönpöydälle ja päätin väkertää muutaman joulukortin lisää.
Kaavioveitsen viilto 180 grammaiseen kartonkiin on suuremmoisen tyydyttävä tunne ja veitsenterän ohjaus leikkuuviivaa pitkin vaatii keskittymään sen verran tiiviisti, että mörköajatukset eivät pääse pintaan, vaikka kuinka yrittäisivät.
Silmiähivelevän kauniisti kimaltava verkkokuitu suorastaan vaatii tulla käytetyksi. Ihan mihin tahansa.
Ehkä tuo kaavioveitsi vähän lipsahteli, mutta kyllä tämä ympyrästä menee ja yli-/alileikatut kohdat voi aina peittää jollakin…kimaltavalla?
Tyhmää etten löytänyt mistään pelkästään lumihiutaleiden muotoisia konfetteja, piti ostaa iso pussi poroja, kuusia, enkeleitä ja mitähän muuta tuosta vielä löytyi, mutta onneksi lumihiutaleita on runsaasti niitäkin. Eiköhän nuo muutkin tule käytettyä jossain vaiheessa tai sitten ainahan voin lahjoittaa ne läheiselle päiväkodille. Oletettavasti olisivat kovaa kamaa siellä.
Ekaa kertaa ikinä käytin hopeanharmaita korttipohjia – yleensä joulun värimaailmani on riemunkirjavaa voimakkaina sävyinä – punaista, vihreää, violettia tai sinistä, mutta jotenkin vain silmä viehättyi kartonkipinossa tuohon harmaaseen. Vihreää ja kultaa testasin myös, eivätkä huonoja ole nekään, joten vielä ehtii tämän vuoden korttiväriskaala laajentua.
Vasta yhteen tekeleeseen kirjoitin tekstin. Ajattelin, että teen ensin valmiiksi muuten ja mietin tekstit sitten kun kaikki ovat valmiita.
Käsinkirjoitettu on toki henkilökohtaisin muoto, mutta laatikoista löytyy toooosi paljon vaihtoehtoisia muotoja: on tarroja, sabluunoita, irtokirjaimia, leimasimia…
Tykkään itse tästä läpinäkyvästä ikkunaideasta tosi paljon, toivottavasti kaikki kortin saajatkin siitä pitävät.
Korttien tekosession jälkeen mieli on sees pitkän tovin, onneksi niitä riittää askarreltavaksi vielä useampaan sessioon – pitänee ajoittaa aina sellaiseen saumaan, kun alkaa maailma kaatua niskaan :)