Hyvästi ystävä

Saimme surullisia uutisia eilen.

Ystävämme, joka on kuulunut elämääni kolmekymmentä vuotta ja T:n elämään vielä kauemmin, jo varhaisesta nuoruudesta, menehtyi äkillisesti kaukana synnyinkonnuiltaan, nykyisessä kotimaassaan.

Hän oli esikoisemme kunniakummi, kirkosta eronneena kun ei häntä viralliseksi kummiksi hyväksyä voinut.
Hän oli molemmille lapsillemme se hurjia tarinoita  mereltä ja ympäri maailmaa kertova, kattoon asti hyppyyttävä ystävä, joka ilmestyi yllättäen iloksemme ja istui illan jos toisenkin seuranamme.
Hän oli apuna kun muutimme tänne Vonkikselle, maalasi ja rakensi julkisivuaitaa iloisesti laulellen ja piippua poltellen, peijaisina nautittiin hyvät kahvit ja naukku vanhaa viskiä.
Hänen kanssaan pohdittiin syvällisiä ja naurettiin tyhjälle, syötiin hyvin ja vaihdeltiin reseptejä milloin minkäkinmoiseen ateriaan. Hän oli nyt ja tässä -mies.
Jos hän halusi jotain, hän teki sen eikä pähkäillyt, että ”sitten kun”…

Tämä ajatus lohduttaa meitä nyt:  hän eli elämänsä täysillä, ystävien ympäröimänä ja rakastamana eikä jossitellut mitään eikä mistään. Hän oli onnellinen ja eli täyden elämän, vaikka se suruksemme loppuikin turhan aikaisin.

Suotuisia tuulia ja aavoja merenselkiä, Kapu.
Olet kovasti rakas ja jäämme kaipaamaan sinua.