Syreenien aikaa – ja taikaa!
Kesäkuu on hullaannuttavaa aikaa, kun jokapaikassa kukkii kukkaset ja pensaat. Ehdoton suosikkini Syreeni saa "sielun soimaan", niiden tuoksu on huumaavaa ja rakastan nuuskutella niiden raskaita, sensuelleja kukintoja, jotka tuoksunsa lisäksi ovat myös silmiähivelevän kauniita.

Viime talvena käymäni viikonloppukurssin aikana opin, että syreenin kukkia voi myös sisäisesti nauttia, joten reippaana otin kassin mukaani ja läksin poimimaan niitä ”pari sataa grammaa”, koska tällaisen ohjeen olin netistä löytänyt. Mutta enhän minä osannut arvioida paljonko niitä kukintoja tuli poimittuja kun asiasta innostuin. Joten tein sitten sekä likööriä, että sokeria!

Syreenilikööri
Nypin pikkuiset kukkaset irti kukinnoista huolellisesti jättämättä yhtään vihreää sekaan, niissä kun kuulema on kitkerä maku. Kerrostin Neljä desiä kukkasia ja neljä desiä hienoa sokeria purkkiin ja kaadoin T:n keväällä ostaman erikoisvodkan päälle. Maun tarkentamiseksi lisäsin vielä yhden viipaloidun sitruunan sekaan.


Purkki on sijoitettu viileään ja pimeään, missä kääntelen sitä muutaman ajan – kun sokeri on liuennut, siivilöin rupsahtaneet kukat ja sitruunaviipaleet pois ja pullotan eliksiirin söpöihin pulloihin.

Kukintoja jäi vielä puoli pussillista, joten päätin pistää myös Syreenisokeria maustumaan. En tosin itse ole sokerin käyttäjä, mutta lähipiiri varokoon, saattaa löytyä lahjapaketeista makeita tuliaisia!
Syreenisokeri

Helppoa tämänkin tekeminen – eikuin kukkaset sekä sokeri sekaisin, saman verran kumpiakin ja sekoittelua kunnes kosteus kukkasista haihtunut. Ruskettuneet kukinnot voi poistaa seasta tai olla poistamatta, toivottavasti syreenin tuoksu- ja makumuistot kantavat pimeisiin talvi-iltoihin vaikka ihana lila väri onkin haipunut pois.


Oletko sinä kokeillut valmistaa syreeninkukista jotain nautiskeltavaa?
Ja hei! Onko pensas sinun sanastossasi sYreeni vai sIreeni?