Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Ison taakan saa Liisa kun isä kuolinvuoteeltaan pyytää tytärtä pitämään tilan suvussa.

Taakkaa ei helpota äidin torjuva selkä ja arvostelevat sanat, pienenä kuollut esikoispoika olisi ollut kaikessa parempi, millään teolla ei Liisa yllä äidin jalustalle nostaman enkeliveljen tasolle.

Mutta elämä kulkee eteenpäin, Liisa saa halajamansa miehen, Kallen, kuka lupaa pysyä rinnalla aina, lapsia syntyy, pellot kylvetään ja sato korjataan.
Tila pysyy suvussa.
Mutta Kallelle se ei riitä ja kaiho Amerikkaan syö miestä, lopulta myydään paras lehmä ja Kalle lähtee rapakon taa suurin lupauksin rikkauksien kanssa paluusta.

Odottavan aika on pitkä ja elämä raskasta. Pieni kyläyhteisö keksii juoruja ratokseen ja kohteeksi joutuminen ei helpota ”elävän lesken” taivalta.
Talkoomiehistä arvaillaan isää lapselle, joka syntyy Kallen lähdön jälkeen, mutta Liisa jaksaa kulkea pystypäin, vaikka sisintä riipii ja hän hoitaa askareensa, lapsensa ja tilansa isän ja oman toiveensa mukaan päivä kerrallaan.

Pohojalainen elo ja murre on Itä-Suomalaiselle lukijalle ihmeellisen tasaista ja puhumatonta, harmaatakin, mutta Nivukoski kirjoittaa isoäitinsä kokemuksiin löyhästi perustuvan tarinansa niin lämmöllä ja herkällä kosketuksella että alussa korvaan karahtava kieli alkaa pian soljua suloisena omissakin korvissa.
Kerronta on koskettavan kaunista, Nivukoski osaa kirjoittaa Liisan tunteet ja ajatukset käsinkosketeltaviksi, kuin omiksi tunteiksi.

Liisan tarina voisi olla masentava, mutta jostain nousee aina valo ja jaksaminen, minä ahmin kirjan vauhdilla eläytyten niin suruihin kuin iloihinkin täysillä ja kirjan lopun nostattama toivo saikin hymyn pysymään huulilla pitkän tovin viimeisen sivun jälkeen.

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Sivuja: 334
Kustantaja: Otava

Helmet lukuhaasteeseen kohtaan 4. Kirjailijan ainoa teos