Unelmia (ja toimistohommia)

Aloitetaan unelmista.

Sanakirja määrittelee unelman seuraavasti: Haave, toiveuni, pilvilinna, tuulentupa,  mutta minä haluan määrittää sen pikemminkin asiaksi, jonka toteutumista kohti kuljen.
En välttämättä mitenkään määrätietoisesti ja apinan raivolla, ehkä pikemminkin hieman haahuillen ja poluta poiketen sinne ja tänne ja vähän tuonnekin…
Silti kun olen ”unelman” päähäni saanut, tulee siitä todellisuutta. Jonakin päivänä.

Monet unelmistani ovatkin jo toteutuneet ja oikeastaan juuri tälläkin hetkellä elän unelmaani.Minulla on Rakas perhe, mieluiseni koti, ihana pihamaa missä saan myllätä juuri niinkuin itse haluan, teen työtä, jossa viihdyn todella hyvin (okei, se on määräaikaisuus, mutta kuka sanoo että unelmien pitää toteutua ikuisuudeksi?), minulla on ystäviä, minulla on myös vapaus ja sellainen terveys (kiitos toimivien lääkkeiden) että voin liikkua, ajatella ja toimia niinkuin haluan.
Tuossa vain muutama osanen unelmaa, jota juuri nyt elän.

Toteutumattomia, mutta aktiivisia unelmia minulla on tällä hetkellä kaksi:
Laskuvarjohyppy ja kuumailmapallolento.

Aikaisemmin unelmoin benji-hypystä, mutta  kuulemma riski halvaantua sellaisen rangalle aiheuttamasta äkkirysäyksestä on niveltulehduksen runteleman ruhoni kohdallani niin suuri, että se on ”kielletty” minulta.
Fyssari kuitenkin lohdutti, että tandemhypyn laskuvarjolla voisin huoletta hypätä, jos vapaata pudotusta halajaisin.
Niinpä olenkin sivusilmällä tarkkaillut näitä mahdollisuuksia ja joku päivä sen vielä teenkin.

Liidän Kotka-kutsumanimeni mukaisesti ylväästi (= putoan jauhosäkkimäisesti kiljuen kitarisojani pihalle) taivaan halki ja saan kokea täydellisen keveyden tunteen!

Hetken saan kuvitella että, niin kuin unissani usein, osaan lentää.

Kuumailmapalloihin rakastuin asuessani Tukholmassa, kun siirtolapuutarhamökkimme viereiseltä niityltä sunnuntaiaamuisin kohosi ilmaan kymmenittäin noita uljaita ilmestyksiä. Kuinka majesteettisesti ne lipuivatkaan taivaan halki!
Jag med! Jag vill också!
Ei ollut koskaan tilaa minulle. Tai sitten minulla ei ollut tarpeeksi rahaa…tai aina jotain.

Harmi että Turjakkeella on jumalaton korkeanpaikankammo, olisimme varmasti käyneet liitelemässä taivaalla kenties jo useammankin kerran, mutta häntä en kuulema saa siihen tappovehkeeseen nousemaan.
Ehkäpä ostan itselleni vaikka 60-vuotislahjaksi lennon. Tai vielä parempi jankutan asiasta tulevat vuodet ihan ohimennen ystäväpiirissä niin sitkeästi, että tajuavat sellaisen minulle lahjaksi yhteiskeräyksellä hankkia.
Ketku olen!

Ja ne toimistohommat…
Eilen oli lipunmyyjän urani mustin päivä.
Asiakas halusi ostaa Ilosaarirockin lipun (lahjaksi vieläpä) ja minähän sen hänelle myin. Mutta viiden minuutin päästä hän tulee takaisin ja sanoo, että lippu on paljon kalliimpi versio Premium ja hän halusi tavallisen.
Pimpelipom.
Nohevana tyttönä minä myin hänelle uuden lipun ja palautin ylimaksetut eurot käteisenä, pahoittelin virhettä vielä vuolaasti ja homma oli siinä.

Paitsi että ei ollut.

Se virheellinen lippuhan piti perua ja yleensä olemme aina vain pyytäneet Tiketin chatiltä, että perutteko kiitos tämän virhetulostuksen, mutta koska jokunen aika sitten saimme kommentin, että voimme itsekin asian hoitaa ja saimme kirjalliset ohjeetkin asiaan, päätimme työkaverin kanssa testata niitä.
Voi sitä ylpeyden määrää, kun suitsaitsukkelaan saimme peruttua niin lipun kuin virheellisen maksunkin!

Kunnes tajusimme, että olimme mitätöineet sen lipun, jonka kanssa asiakas oli juuri poistunut ulko-ovesta.

Perkele.

…to be continued.