Alkukesän kirjakavalkadi, vol.2
Nämä kaikki menivät äänikirjoina joko aamuyön mörkötunteina tai sitten puutarhassa möyriessä. Alan jotenkuten sopeutua äänikirjojen rauhalliseen tahtiin, mutta oi autuutta, kun pääsee omaan tahtiinsa opuksia lukemaan!
Sofie Sarenbrant: Osasto 73
Emman seikkailut jatkuvat varsin tyrmäävästi: Emma on maannut viimeiset viisi kuukautta koomassa ja hän on jo pienen tyttären äiti. Herättyään kuukausia kestäneestä koomasta hän ei muista mitään tapahtumista mitkä johtivat hänet sairaalaan. Missä on hänen vauvansa?! Mitä oikein tapahtui ratsastusonnettomuudessa vai oliko se onnettomuus lainkaan?
Aikamoisen tapahtumarikasta on Emma-paran toipumisaikatakapakkejakin tulee yllättävien tapahtumien summana.
– Tykkäsin tästä osasta enemmän kuin Avoimista ovista.
Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä
Alina on Kalliossa asuva kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, joka haaveilee paluusta työelämään sekä täydellisen käsikirjoituksen kirjoittamisesta mutta missä välissä sen oikein saisi aikaiseksi. Ja millä sitä kirjoittaessa eläisi ja elättäisi lapsensa? Apurahat tuntuvat kaikki menevän nuorelle Matias Raatteentielle, joka saa kaikki rahat, joista Alinakin haaveilee…
Kuuntelin tätä kirjaa aina aamuöisin, kun en herättyäni saanut ajatuksia asettumaan, joten puolet kirjasta olin varmaan jonkinlaisessa unihöyryssä ja puolet hereillä. Alinan elämästä on tulossa vielä kaksi kirjaa, jotka ehkä yritän lukea kuuntelemisen sijaan.
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus
Haluaisin sanoa, että olipa taas mahtavaa Härköstä, mutta nou kan duu.
Periaatteessa ihan reipasta tekstiä, mutta jotenkin tuntui liian hakemalla haetulle tämän kirjan ”räväyttämiset” parinvaihtoineen ja lesboilukokeiluineen. Naistenvälinen seksi on varmasti kivaa, mutta mikä oli perimmäinen syy sen yksityiskohtaiseen kuvaamiseen – muu kuin tarkoituksellinen halu saada lukijat reagoimaan ”vau miten rohkeaa?”.
No Ei ollut rohkeaa.
Vähän pettynyt tähän idolini viimeisinpään kirjaan olen.
Jane Harper: Kuiva kausi
Tavallaan hyvin perinteinen dekkari, mutta tapahtumapaikka Australiassa sijaitseva pieni Kiewarran kaupunki tekee siitä raikkaan.
Luke on (oletetusti) murhannut perheensä ja tappanut itsensä. Hautajaisiin saapuu hänen lapsuudenystävänsä Aaron Falk, joka on isänsä kanssa savustettu pikkukaupungista poikien nuoruudessa tapahtuneen kuolemantapauksen vuoksi – Luken ja Aaronin alibi ystävänsä kuoleman aikoihin oli toistensa varassa ja pikkukaupungissa ei oltu ihan varma mitä oli tapahtunut ja kenen toimesta.
Aaron jää alkuperäisestä suunnitelmastaan poiketen kaupunkiin ja alkaa tutkia kuolemantapauksia paikallisen poliisin kanssa. Olisiko Luke voinut tappaa perheensä vai oliko takana jotain muuta? Kaikki eivät siitä pidä ja vanhat kaunat nousevat pintaan siellä sun täällä.
Takaumat poikien nuoruuteen avaavat menneisyyttä ja nykyisyys kulkee sujuvasti toista raidetta.
Piristävä tuttavuus – Aaron Falkin seuraavia tempauksia jään odottamaan innolla.
Eveliina Talvitie: Kovakuoriainen
Takakannen teksti kuvaa kirjaa näin: ”Kovakuorinen on tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä, joka kantaa aikuisuuteen saakka. Pikkukaupungin jo nostalgiseen kerrostalolähiöön ja pääkaupunkiin sijoittuva tarina pujottelee 1970-luvulta 2000-luvulle. Kovakuorinenon myös tarina siitä, kun saalistajasta tulee saalis. Se leikittelee mieheydellä, naiseudella ja todellisuudella. Kipeästä tulee hauskaa ja hauskasta kipeää.”
Eeva ja Mira ovat kokeneet yhdessä kaiken pikkutytöistä asti ja tehneet lupauksen olla toistensa tukena aina ja ikuisesti. Heidän elämänsä kulkevat rinnakkain, Mirasta tulee näyttelijä, äiti ja aviovaimo, Eevasta toimittaja, yhteys ja ystävyys kantavat monesta läpi ja yhtä monesta yli.
Kirja ei ole helppo luettava, tarina viskoo milloin sinne ja milloin tänne, välillä en tiennyt kuka tekee ja mitä ja kenelle, mutta tarina on kiehtova ja vie mennessään.
Ystävyys saa tekemään outoja ja rankkoja asioita toisen vuoksi tai toisen puolesta.
Roope Lipasti: Jälkikasvuvaihe
Teini(t) perheessä voi(vat) pistää ihmisen miettimään, että miksikähän sitä tui tehtyä lapsia alun alkaenkaan, mutta onneksi teini-ikä on ohimenevä vaihe ja teinitoukasta useimmiten kuoriutuu oikein oivallinen aikuisehko ihminen, jonka kanssa taas tulee toimeen.
Lipastin kirjassa eletään teiniperhe-elämää vuoden ajan ja vaikka en allekirjoitakaan useita kirjan perheen metodeja käsitellä teini-ikäistä, niin hauskaa tekstiähän kirja oli.
Suosittelen kaikille vauvahuuruissa purjehtiville ja söpöisten taaperoiden vanhemmille vähän niinkuin kurkistusikkunana tulevaisuuteen.
Lämpimästi.
Anssi Hemmilä: Ilosaari
Ilosaaresta kertova kirjahan on osa yleissivistystä Joensuulaiselle ihmiselle! Wau, miksi kukaan ei ole aikaisemmin kirjoittanut tällaista kirjaa? Rock-rock!
Siinäpä muutama päässäni vilistänyt ajatus kun huomasin Hemmilän kirjan BookBeatissa…
Kun sitten aloin lukea kirjaa olin hyvinkin pettynyt, sivutolkulla tekoälykästä pohdiskelevaa jorinaa päähenkilöiden suusta eikä rokista tietoakaan. Sinnikkäästi jatkoin lukemista ja joskus puolenvälin jälkeen kaikesta huolimatta tavoitin aavistuksen Ilosaarirock-fiilistä, siitäkin suurin kiitos sivuhenkilöille.